Takaisin

Timo Eränkö

Timo Olavi Eränkö
2.9.1952, Helsinki

Humanististen tieteiden kandidaatti 1981 (yleinen kirjallisuustiede), Helsingin yliopisto

Vapaa muusikko, näyttelijä ja käsikirjoittaja
Perustaja 2015, Timo Eränkö Zeppelin -yhtye
Perustajajäsen 2010, Puujumalat-yhtye
Perustajajäsen ja laulaja-saksofonisti 1983, Lapinlahden Linnut -yhtye
Näyttelijä 1981–1982, Joensuun kaupunginteatteri
Näyttelijä-käsikirjoittaja 1971–1986, Helsingin ylioppilasteatteri

Perustaja 2014, Echoboy Oy
Perustaja 2000, Echoquiz Oy

Palkinnot
Venla-palkinto 1990, Lapinlahden Linnut: Maailman kahdeksan ihmettä

Tekstit: Tomas Sjöblom
Kuva: Lapinlahden Lintujen kuva-arkisto

Lapinlahden Linnut

Keväällä 1983 neljällä nuorella miehellä oli rahapula. Yhdessä Ari ”Arvid” Kettusen, Tapio Liinojan ja Heikki Salomaan kanssa Timo Eränkö päätti perustaa katusoitto-orkesterin.

– Kaveriporukan kesken me sen perustimme, kun piti jostain saada rahaa. Monta kaveria oli mukana heti alusta asti, mutta minä taisin olla primus motor, joka lopulta käynnisti homman.

Yhtye sai nimekseen Lapinlahden Linnut. Ensiesiintyminen tapahtui niin, että soittimet – Ylioppilasteatterin pianosta matka-arkkuun – kannettiin Vanhan rappusille, ja alettiin soittaa. Vanhan kuppila oli pitkään keskeinen tapaamispaikka.

– Vanhan kuppila liittyi vahvasti Ylioppilasteatteriin, kun se oli siinä vieressä. Siellä on myöhemminkin tehty biisejä Rauli Baddingin, Hande Nurmion ja ties kenen kanssa.

Ensimmäiset ”viralliset” esiintymiset puolestaan olivat Satakuntalaisella Osakunnalla. Konsertteja alkoi kertyä enemmänkin. Olosuhteiden muuttuessa siirryttiin käyttämään sähköpianoa ja matka-arkut ja arkistomapitkin mikitettiin. Kaiken kaikkiaan noin kolmestatuhannesta keikastaan Erängöllä on parhaat muistot pienistä esiintymispaikoista.

Kuva: Lapinlahden Lintujen kuva-arkisto.​
Kuva: Lapinlahden Lintujen kuva-arkisto.​

– Kyllä parhaimpia keikkoja ovat olleet hämyisten pitsabaarien nurkkakeikat. Siellä on nähnyt kosketusetäisyydellä miten joku kappale tai viesti kolahtaa porukkaan. Vaikka onhan sekin ollut meille onnistumista, että otetaan haltuun isompi paikka korkealta lavalta.

Eränkö on kirjoittanut sanoitukset suureen osaan Lapinlahden Lintujen, kuten myös uudemman Puujumalat-yhtyeen, kappaleisiin. Sanoitukset syntyvät usein arkisten puuhien keskellä.

– Sanoitukset syntyvät usein kävellessä. Yritän niissä hahmottaa maailmaa ja tuoda esille markkinaliberalismia vastustavan maailmankuvani. Pyrin aina tekemään sen ilon ja huumorin kautta. Eihän kukaan muuten niitä kappaleita jaksa kuunnella.

Erängöllä on taas uusi bändiprojekti kehitteillä.

– Minulla on nyt uusi bändi, Timo Eränkö Zeppelin, jonka ensimmäinen keikka on elokuussa 2015. Esitämme Lapinlahden Lintujen ja Puujumalien kappaleita, mutta myös joitain uusia kappaleita. Yhtye tulee, toisin kuin aikaisemmat bändini, esiintymään hyvin paljon myös englannin kielellä.

Lapinlahden Linnut 25 vuotta perustamisesta. Kuva: Lapinlahden Lintujen kuva-arkisto.​
Lapinlahden Linnut 25 vuotta perustamisesta. Kuva: Lapinlahden Lintujen kuva-arkisto.​

 

Takaisin