Takaisin

Timo Eränkö

Timo Olavi Eränkö
2.9.1952, Helsinki

Humanististen tieteiden kandidaatti 1981 (yleinen kirjallisuustiede), Helsingin yliopisto

Vapaa muusikko, näyttelijä ja käsikirjoittaja
Perustaja 2015, Timo Eränkö Zeppelin -yhtye
Perustajajäsen 2010, Puujumalat-yhtye
Perustajajäsen ja laulaja-saksofonisti 1983, Lapinlahden Linnut -yhtye
Näyttelijä 1981–1982, Joensuun kaupunginteatteri
Näyttelijä-käsikirjoittaja 1971–1986, Helsingin ylioppilasteatteri

Perustaja 2014, Echoboy Oy
Perustaja 2000, Echoquiz Oy

Palkinnot
Venla-palkinto 1990, Lapinlahden Linnut: Maailman kahdeksan ihmettä

Tekstit: Tomas Sjöblom
Kuva: Lapinlahden Lintujen kuva-arkisto

Kaikki alkoi Ylioppilasteatterista

Timo Eränkö pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon vuonna 1971. Samana vuonna hän liittyi Ylioppilasteatteriin.

– Kaikki oikeastaan lähti Ylioppilasteatterista. En tiedä olisiko tullut kirjoiteltua mitään ilman sitä.

Vuonna 1979 Ylioppilasteatterissa tekemänsä roolisuorituksen ansiosta Eränkö muistelee saaneensa työpaikan näyttelijänä.

– Olin mukana Marat’n vaino ja murha -näytelmässä, jonka esitimme myös Unkarissa. Näyttelin itse markiisi de Sadea ja pääsin roolisuorituksen avulla vuodeksi Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäksi. Ilmeisesti se oli hyvä suoritus!

Näyttelemisestä rohkaistuneena Eränkö alkoi itsekin 1970-luvulla kirjoittaa näytelmiä. Valmistuminen humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 1981 ei lopettanut teatteriuraa. Eränkö on sittemmin käsikirjoittanut lukuisia näytelmiä muun muassa teatteriseurue Maailmanpyörälle.

– Ne ovat olleet noin tunnin mittaisia musiikilla höystettyjä moraliteetteja. Näytelmäni ovat usein hyvin väkivaltaisia, kuvastaen aikaamme. Maailman raadolliset puolet pitää tuoda esille. Sehän on juuri humanistin velvollisuus. Kun näistä asioista vaietaan, tapahtuu kauheita.

Eränkö kertoo, että yliopisto-opinnoista on tarttunut mukaan näyttelijän ja käsikirjoittajan uralle tärkeitä asioita paitsi kirjallisuustieteestä ja teatteritieteestä myös sosiaalipsykologiasta.

– Suoritin approbaturin myös sosiaalipsykologiasta. Teatterihan käsittelee samoja asioita, kuin sosiaalipsykologia, eli ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa.

Ihmisten keskinäistä kanssakäymistä käsitellään myös Erängön parhaillaan tekeillä olevassa näytelmässä.

– Tulevassa Onnellisuusmittari-näytelmässäni käsitellään ilmiötä, jota kutsun orjiintumiseksi. Tarkoitan siis sitä, että ihmiset vapaaehtoisesti alistuvat vallitseviin normeihin ja jopa kilpailevat siitä, kuka on tavallisin. Se on mielestäni absurdi asia.

Teatterin ohella Eränkö on myös näytellyt useissa TV-sarjoissa ja elokuvissa, muun muassa Aki ja Mika Kaurismäen elokuvissa ja suositussa suomalaisessa rikossarjassa Raid.

Kuva: Timo Eränkö.​
Kuva: Timo Eränkö.​

 

Takaisin