Takaisin

Sten Björkman

19.6.1952, Imatra

Filosofian maisteri 1988 (taidehistoria), Helsingin yliopisto

Museonjohtaja 2009–, Helsingin yliopistomuseo
Tutkimuspäällikkö 1999–2009, Espoon kaupunginmuseo
Aiemmin kulttuuriympäristön tutkija eri tahoilla

Yksi vaimo, yksi tytär, yksi lapinkoira ja yksi talo

Kuva: Timo Huvilinna
Tekstit: Sten Björkman (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Oivaltava Observatorio

Ensimmäinen kehittämisprojektini Helsingin yliopistomuseon museonjohtajana oli tähtitieteen yleisökeskuksen Helsingin observatorion kolmivuotinen suunnittelu ja toteutus. Uudistettu observatorio avautui yleisölle syksyllä 2012. Se sijaitsee C. L. Engelin suunnittelemassa, vuonna 1834 valmistuneessa, observatoriorakennuksessa Tähtitorninvuorella.

Helsingin observatoriossa sijaitsee kaikille avoin tähtitieteen yleisökeskus. Kuva: Sten Björkmanin arkisto.

Erityisesti koululaisille suunnattu yleisökeskus yhdistää tiedekeskuksen ja tiedemuseon piirteitä. Tavoitteena on tuottaa elämysten kautta oivalluksia kosmoksesta ja sen tutkimuksesta. Tähtitieteen kautta avataan ovia kaikkien luonnontieteiden ymmärtämiseen.

Helsingin observatorio sijaitsee Tähtitorninmäellä. Kuva: Ari Aalto.

Helsingin observatorio tekee yhteistyötä etenkin Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n, Helsingin yliopiston tähtitieteen oppiaineen ja LUMA-keskuksen kanssa sekä Helsingin kaupungin kanssa. Observatoriorakennuksessa on tähtitieteen yleisökeskuksen lisäksi yliopiston Almanakkatoimisto, Observatorion Tiedekahvila ja Ursa ry:n toimitiloja.

Kuva: Linda Tammisto.

 

Takaisin