Takaisin

Rosa Liksom

Rosa Liksom (Anni Ylävaara)
7.1.1958, Ylitornio

Humanististen tieteiden kandidaatti 1983 (kulttuuriantropologia), Helsingin yliopisto
Opintoja Moskovan ja Kööpenhaminan yliopistoissa, 1981–1986
Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan kunniatohtori, 2013

Vapaa taiteilija 1991-
Radiotoimittaja Radio Cityssä ja toimittaja City-lehdessä 1989–1993 (oma ohjelmasarja, haastatteluja kuten Suomalaisia unelmia)
Opiskeluaikoina töissä mm. baarissa, maatalouslomittajana, kaupassa ja leipomossa, nuorten vastaanottokodissa, kirpparin pitäjänä Lepakossa, saunan pitäjänä Christianiassa. Ennen opiskeluja maatalouslomittajana ja kauppa-apulaisena.

Kunnianosoituksia
Finlandia-palkinto (Hytti nro 6), 2011
Helsinki-mitali, 2012
Pro Finlandia -mitali, 2013

Kuva: Pekka Mustonen
Tekstit: Heta Muurinen (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Taiteilija hyötyy kaikesta kokemastaan

Pro gradu -vaiheen opiskelija Rosa Liksom oli jo kirjoittanut ensimmäisen kirjansa, joskaan sitä ei ollut vielä julkaistu.

– Kun graduideaani ei hyväksytty, se oli viimeinen niitti siihen, että en hae loppututkintoa, pärjään muutenkin.

Liksom oli elättänyt itsensä erilaisilla töillä opiskeluajan. Muutettuaan Tanskaan hän jatkoi niin vielä kolmen ensimmäisen kirjansa ajan. Uudessa kotimaassa oli mahdollista tehdä kuusituntisia työpäiviä, jotka antoivat aikaa taiteen tekemiselle ja kirjoittamiselle.

– Osaan tehdä hyvin monenlaisia töitä. Olen ollut töissä baarissa, maatalouslomittajana, kaupassa ja leipomossa. Se kaikki on ollut avuksi kirjoittajan työssä.

Kun Liksom palasi Tanskasta Suomeen, hän työskenteli Radio Cityssä, jossa hänellä oli omia ohjelmia, sekä kirjoitti palstaa City-lehteen.

Neljännen kirjan jälkeen Liksom heittäytyi vapaaksi taiteilijaksi huomattuaan voivansa elää taiteellaan – ja on elänyt sillä siitä lähtien.

Pitkällä taiteilijanurallaan Liksomilla on omien sanojensa mukaan ollut valtavasti hyötyä opinnoistaan.

– Minulla on laaja peruskoulutus. Osaan etsiä tietoa ja ymmärrän lukemaani. Luen paljon esimerkiksi väitöskirjoja ja osaan etsiä niistä olennaisen, mikä saattaisi olla vaikeaa ilman akateemista koulutusta.

Ulkomailla Liksom joutuu usein keskusteluihin, joissa ei riitä, että kertoo omista töistään.

– Niissä ei pärjää ilman laajaa yleissivistystä. Pitää olla omaa sanottavaa.

Kuva: Pekka Mustonen.​
Kuva: Pekka Mustonen.​

 

Takaisin