Takaisin

Pirkko Koski

Pirkko Kaarina Mirjami Koski
22.12.1941, Jyväskylän maalaiskunta

Kirjastotutkinto 1963, Tampereen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti 1964 (kirjallisuudenhistoria) ja filosofian kandidaatti 1980 (yleinen kirjallisuustiede, draamalinja), Tampereen yliopisto
Filosofian lisensiaatti 1989 (yleinen kirjallisuustiede, draama), Turun yliopisto
Filosofian tohtori (teatteritiede) 1992 Helsingin yliopisto

Dosentti ja emeritasopimus 2008-, Helsingin yliopisto
Taideteollinen korkeakoulu dosentti 1998–2007

Teatteritieteen ja draamakirjallisuuden va. ja määräaikainen apulaisprofessori 1989–1995, apulaisprofessori 1995–1998 ja professori 1998–2007, Helsingin yliopisto
Vuoteen 1979 asti kirjastonhoitajana ja tutkimusapulaisena eri työnantajien palveluksessa
Suomen Teatterijärjestöjen keskusliitto vt. toiminnanjohtaja yhteensä 3 vuotta vuosina 1977–1984
Teatterimuseon johtaja 1981–1988
Demarin teatterikriitikko 1979–1991

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta
Tutkimusteemat: Suomen teatteri ja teatterihistoria, esitystutkimus ja -analyysi, teatteri ja yhteiskunta

Palkinnot ja erityissaavutukset
Suomen näyttämötaiteen kultainen kunniamerkki 2001
Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan ritarimerkki 2002

Tekstit: Pirkko Koski ja Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Teatteritieteestä tuli elämäntapa

Teatteritiede on laajan taiteenalan pieni oppiaine, jossa on vaikeaa rajata kiinnostus järkeviin mittoihin. Tutkijoita on edelleen aika vähän. Kohteet limittyvät tavalla tai toisella yhteen: opettaminen ja tutkimus, historia ja nykyteatteri, oman maan teatteri ja rajat ylittävät ilmiöt, teoriat ja aineistot, käytännön teatteri ja teatterintutkimus ja niin edelleen. Eristäytyminen ei onnistu, ja oppiaineessa viihtymistä lisääviin erityispiirteisiin kuuluukin, ettei se ole edes viisasta. Varmimmillani silti olen, kun tutkin suomalaista teatteria ja sen historiaa sekä nykyisiä ja menneitä teatteriesityksiä. Usein tarkastelen teatteria muun yhteiskunnallisen toiminnan yhteydessä.

Kun siirryin teatteritieteen professorin virasta eläkkeelle, pöydällä oli runsaasti keskeneräisiä käsikirjoituksia, joiden viimeistely oli jäänyt opetuksen, hallinnon ja muiden ulkopuolelta annettujen ja aikatauluihin sidottujen asioiden jalkoihin. Vapautumisen tunne oli hieno: vihdoinkin on aikaa paneutua kirjoittamiseen ja henkilökohtaisten tutkimusten valmiiksi saattamiseen. Mahdollisuus istua oman työpöydän ääressä myös päivisin tuntuu edelleen ylelliseltä. Aivot eivät ole silti sopeutuneet eläkevuosiin eivätkä keskeneräiset työt loppuneet. Uusia kiinnostuksen kohteita nousee esiin ainakin samassa vauhdissa kun vanhat työt valmistuvat. Lisääntynyt aika ei myöskään ole auttanut tekemään henkilökohtaista valintaa teatterihistorian ja esitysanalyysin välillä.

Muutoksesta huolimatta työskentelytapani on perusteiltaan pysynyt ennallaan. Aikaisemmin johdin useita historia- ja kirjaprojekteja, ja olin myös mukana kirjoittajana muiden hankkeissa. Heti virkavuosien jälkeen tarve ihan omiin töihin tuntui rentouttavalta, ja silloin ryhdyin esimerkiksi kirjoittamaan kirjaa suomalaisista näyttelijöistä. Nyt on innostavaa taas osallistua omien tutkimuskohteiden rinnalla yhteisiin hankkeisiin, mutta projektien johtaminen kuuluu muille. Työpöydällä on parhaillaan – aikaisempaan tapaan – kahdenlaisia tutkimuksia: Suomen Kansallisteatterin historia taiteellisesti ja kulttuuripoliittisesti kiinnostavilla 1970- ja 1980-luvuilla sekä vaihtuvia artikkeleita nykyteatterin itseäni kiinnostavista ilmiöistä.

IFTR:n kongressin osanottajia Helsingin yliopiston päärakennuksen portailla 1993. Kuva: Pirkko Kosken kotiarkisto.​
IFTR:n kongressin osanottajia Helsingin yliopiston päärakennuksen portailla 1993. Kuva: Pirkko Kosken kotiarkisto.​

 

Takaisin