Olof Enckell palveli talvi- ja jatkosodan valtion tiedustelupalvelussa ja toimi sotakirjeenvaihtajana Huvudstadsbladetille. Enckell tunsi Suomen rajaseudun jo entuudestaan, sillä vuonna 1938 hän oli vaeltanut Karjalan erämaissa ja tutustunut rajavartioihin. Kokemuksistaan hän kirjoitti teoksen Vakt i Östen (suom. Rajan vartio). Talvisodan jälkeen hän kirjoitti teokseen jälkikirjoituksen Kringaren och bonden (suom. Talonpoika ja soturi), jossa hän kuvaili kokemuksiaan sotakirjeenvaihtajana. Kirja ei kuvaa niinkään sotatapahtumia, kuin sitä hiljaista, uhrautuvaista ja lakonista asennetta, jolla suomalaiset suhtautuivat sotaan ja sen tuomiin vaikeuksiin. Siinä kerrotaan myös eläväisistä ja vieraanvaraisista karjalaisista, jotka pysyivät tyynesti tuhotuissa kylissään. Enckelliä kiinnostivat raja-Karjalan kulttuuri ja ihmiset alueesta käytäviä poliittisia kiistoja enemmän.

Kuusen vieressä kasvoi mänty. Makasimme maahan painautuneina ja näimme, että männyn kuoresta aivan juuren yläpuolelta oli leikattu palanen kaarnaa. Joku – todennäköisesti joku rajajääkäri vartiopaikallaan – oli raaputtanut pihkaiseen puuhun sanat:

Oi Eurooppa! Missä sun miehesi on?
Me seisomme rajalla yksin.

Rivien ilmaisema katkera totuus oli nyt muuttunut. Me tiesimme, että saksalaiset sotilaskolonnat olivat pystyttäneet leirinsä Joensuuhun johtavien teiden varsille. Emme seisoneet enää rajalla yksin. Euroopasta oli saapunut miehiä.

Olof Enckell, teoksesta "Viesti erämaasta", 1943

Enckell halusi vahvistaa raja-alueen karjalaisten ja sisämaan suomalaisten yhteenkuuluvuutta. Hän kritisoi teoksessaan esimerkiksi Akateemista Karjala-Seuraa siitä, ettei se ollut toteuttanut tietoon perustuvaa isänmaallista perehdytystä raja-alueilla, vaan oli tyytynyt pinnalliseen isänmaallisuuden mainostamiseen, josta räikein esimerkki oli sinivalkoiseksi maalattu rukoushuone. Enckell oli inspiroitunut kansallisromanttisten Karjalan-kävijöiden, kuten Eino Leinon, esimerkistä, ja halusi, että Karjalan raja-alueita asutettaisiin aktiivisesti, parannettaisiin paikallisten elinoloja ja samalla luotaisiin yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Enckell poikkesi karelianismissaan muista aikansa suomenruotsalaisista kirjailijoista. Kun hänen toinen sota-aikaista Karjalaa käsittelevä teoksensa Rapport från ödemarken (suom. Viesti erämaasta) julkaistiin, sen romanttinen Karjala-kuva sai osakseen paitsi kehuja, myös kritiikkiä. Ragnar Ölander kutsui Enckelliä Svenska Pressenissä julkaistussa kritiikissään ”uusiuskoiseksi journalistiksi, jolla on ruusunpunaisia uudelleenjärjestelyhaaveita tulevaisuuden suur-Suomesta”.

Enckellin Karjalaa käsittelevät teokset sekä hänen kirjoittamansa Jägarnas historia (suom. Jääkärien historia) käännettiin kaikki suomeksi pian ilmestymisensä jälkeen. Kiinnostus Karjalaa kohtaan oli 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla suurta, joten Enckellin teoksille oli lukijakuntaa. Enckell suhtautui myönteisesti suomen kieleen, vaikka olikin itse ruotsinkielinen. Kielitaistelu suomen- ja ruotsinkielisten välillä oli vielä voimissaan 1930-luvulla, mitä Enckell piti valitettavana asiantilana. Hän korosti suomen ja ruotsin kielten yhteiseloa, sillä kummankin kielen puhujia yhdisti kuitenkin sama isänmaa.

Enckellin vahva isänmaallisuus ja kansallisromanttiset vaikutteet tekevät hänestä mielenkiintoisen ja ainutlaatuisen modernistin.

Lähteet:
Enckell, Emelie. Olof Enckells liv i centrum av en kulturepok. Schildts & Söderströms. Helsinki 2015.
Wrede, Johan. Enckell, Olof. Kansallisbiografia –verkkojulkaisu. Viitattu 6.10.2015.