Takaisin

Kirsti Salmi-Niklander

20.5.1957, Joensuu

Filosofian kandidaatti 1988, filosofian lisensiaatti 1991 ja filosofian tohtori 2004 (folkloristiikka), Helsingin yliopisto

Yliopistonlehtori, folkloristiikka, Helsingin yliopisto 2015 -
Akatemiatutkija 2011–2016
Folkloristiikan dosentti, Helsingin yliopisto 2008-
Suomen Akatemian tutkijatohtori 2005–2009
Folkloristiikan assistentti, Helsingin yliopisto 1989–2003
Arkistoavustaja, Kansan Arkisto 1987
Tp. tutkija, Työväenperinne ry. 1985–87

Tutkimusteemat: Suullisen ja kirjallisen ilmaisun vuorovaikutus, käsinkirjoitetut lehdet, muistitietotutkimus, työväenkulttuuri, siirtolaiskulttuuri

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Palkinnot ja erityissaavutukset:
Työväentutkimuspalkinto 2006

Kuva: Mika Federley
Teksti: Kirsti Salmi-Niklander (Tiia Niemelä, toim.)

Haaveeni

Mistä voisinkaan enää haaveilla? Tutkijana olen jo saavuttanut monia asioita, joiden eteen olen ponnistellut. Olen oppinut nielemään pettymyksiä, mutta myös pitämään jalat maassa ja pään kylmänä äkillisen menestyksen hetkinä. Haaveilen siitä, että Helsingin yliopiston opettajilla, tutkijoilla ja hallintoihmisillä olisi riittävät resurssit ja työrauha viedä eteenpäin niitä monia hienoja hankkeita ja ideoita, joita tässä yhteisössä on syntynyt.

Väitöskirjan valmistumisen jälkeen lähdin toteuttamaan vanhaa unelmaani ja aloin opiskella elokuvakäsikirjoittamista. Muistelen lämmöllä edesmennyttä dramaturgi Anja Kolehmaista, joka haastoi ja innosti oppilaitaan. Akateeminen maailma on nyt tuonut niin paljon työtä ja hankkeita, että käsikirjoitusharrastukset ovat jääneet. On kuitenkin ollut hyvin terveellistä opiskella aivan erilaista kirjoittamisen formaattia. Ehkä joskus vielä…

Tutkija uimalaiturillaan Vihdin Salmijärven rannalla. Kuvaaja: Hannu Niklander

 

Takaisin