Arkkitehtuuri on aina vaikuttanut paljon tunnelmaani. Helsingin yliopiston päärakennuksen vanha puoli oli vastikään uusittu, kun aloitin opintoni. Mykistyneenä ihailin huonekorkeutta ja käytäviä reunustavia patsaita. Uuden puolen luentosalien penkeillä istuessani koin olevani osa pitkää perinnettä ja päässeeni sinne, missä tiede asuu. Ensimmäisenä opintovuotenani opiskelin paljon suomen kieltä – kiistatta maailman kovimmalla suomen kielen laitoksella.

Yksittäisistä luentosarjoista muistan parhaiten yleisen kirjallisuustieteen professorin H. K. Riikosen luennot kirjeen ja kirjeen kirjoittamisen historiasta. Tuollaiset mihinkään järkevästi eli käytännönläheisyys ja sovellettavuus edellä muodostettuihin ohjelmiin sopimattomat luentosarjat edustivat minulle hengen vapautta, kaunista turhuutta, joka juuri siksi on hyödyllistä.