Takaisin

Juhani Lindholm

Antti Juhani Lindholm
16.3.1951, Helsinki

Humanististen tieteiden kandidaatti 1981, Helsingin yliopisto

Vapaa suomentaja, freelance-toimittaja
Eino Leinon Seuran puheenjohtaja 2008-
Lahden kansainvälinen kirjailijakokous ry:n varapuheenjohtaja 2009-
Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen (LIWRE) tapahtumajohtaja
Kirjastoapurahalautakunnan jäsen 2000–2011
Valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen 2013­–2014, varapuheenjohtaja 2015-
Opetustehtäviä Helsingin yliopistossa, Taideteollisessa korkeakoulussa ja kääntäjien mestarikursseilla

Palkintoja ja tunnustuksia
Otavan juhlavuoden kääntäjäpalkinto 1990
Yleisradion Kääntäjäkarhu-palkinto 2007
J.A. Hollon palkinto 2009
Kirjallisuuden valtionpalkinto 2009
Valtion ylimääräinen taiteilijaeläke 2013
Mikael Agricola -palkinto 2015
Pro Finlandia -mitali 2015

Kuva: Juhani Lindholmin kotiarkisto
Tekstit: Juhani Lindholm, Tero Juutilainen (toim.)

Vertaisarviointi kulttuurin tukemisessa

Kulttuurin tukeminen verovaroin herättää toisinaan vastustusta ihmisissä, jotka kuluttavat kulttuuria lähinnä massatapahtumissa tai muotien ja trendien virrassa. Miksi tukea sellaista, mikä "ei kiinnosta ketään"? Markkina-alueena Suomi on kuitenkin niin pieni, että oman onnensa nojaan jätettynä esimerkiksi kirjallisuus kaventuisi vaihtoehdottomaksi hittitehtailuksi, ja runous, kielen ja ajattelun laboratorio, loppuisi vakavasti otettavana taidelajina käytännössä kokonaan. Runonlaulajien perinteitä vaalivan maamme säilyminen sivistysvaltiona edellyttää arvovalintojen tukemista julkistaloudellisin panostuksin toisella tavalla kuin suurilla markkinoilla, joilla marginaalitkin parhaassa tapauksessa ovat niin suuria, että niissä voi saavuttaa taloudellista menestystä. Jos vertailukohtaa haluaa hakea, valtavirran ulkopuolelle jäävän kulttuurin tukea voisi verrata juniorityöhön urheilussa.

 

Keskustelemassa japanilaisrunoilija Shizue Ogawan kanssa Lahden kirjailijakokouksessa Mukkulassa 2015. ©LIWRE 2015, Iija Eloranta​
Keskustelemassa japanilaisrunoilija Shizue Ogawan kanssa Lahden kirjailijakokouksessa Mukkulassa 2015. ©LIWRE 2015, Iija Eloranta​

Kun tukea annetaan, päätösten tekemisessä tarvitaan asiantuntemusta. Paras asiantuntemus on niillä, jotka tekevät samaa työtä kuin tuettavat. Kääntäjä esimerkiksi on pätevin henkilö arvioimaan toisen kääntäjän laatua, työuraa, suunnitelmia ja mahdollisuuksia. Tätä sanotaan vertaisarvioinniksi. Tieteellisessä työssä, esimerkiksi väitöskirjojen tarkastamisessa, vertaisarviointi on itsestäänselvyys, mutta taiteessa, joka ei ole kvantifioitava, eksakti ala, on helppo noukkia populistisia irtopisteitä sanomalla, että siellä ne vain jakavat apurahoja kavereilleen. Kokemus kirjallisuuden apurahaelimistä osoittaa kuitenkin, että meillä vertaisarvioijat pitävät yllä äärimmäiseen korkeaa moraalia ja jääviyssääntöjä noudatetaan tarkasti. Suomalaiset ovat rehellistä väkeä, ja valvonta toimii molempiin suuntiin; puolueelliseksi tai moraaliltaan muutoin puutteelliseksi havaittu vertaisarvioija menettää nopeasti ammattikuntansa luottamuksen ja arvioijan palkattoman tehtävänsä.

Takaisin