Takaisin

Jaakko Hämeen-Anttila

Jaakko Markus Hämeen-Anttila
26.2.1963, Oulu

Filosofian kandidaatti 1986 (assyriologia) ja filosofian tohtori 1994 (arabian kielen ja islamin tutkimus), Helsingin yliopisto

Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori 2000-, Helsingin yliopisto

Tutkimusassistentti 1991–1997 ja vanhempi tutkija 1997–2000, Suomen Akatemia.

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta
Tutkimusteemat: klassinen arabialainen kirjallisuus - arabialais-islamilainen kulttuurihistoria - kulttuurien vuorovaikutus erityisesti käännösten kautta (Lähi-itä).

Kuva: Ari Aalto
Tekstit: Jaakko Hämeen-Anttila, Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Parhaita hetkiä Helsingin yliopistossa

Parhaita hetkiäni yliopistolla ovat ne, jolloin olen saanut seurata lahjakkaiden nuorten tutkijoiden kehitystä opiskelijasta itsenäiseksi tutkijaksi. Kun väitöstilaisuutta seuratessani, usein kustoksen roolissa, olen saanut nähdä oppilaitteni kasvaneen, ainakin omalla erityisalallaan, minun ohitseni ja itsenäistyneen tutkijoiksi, joilla on omaa, kansainvälisesti merkityksellistä sanottavaa, olen tuntenut tehneeni työni hyvin.

Oma huippuhetkeni on kesäkuulta 2014, jolloin minut valittiin yksimielisesti kansainvälisesti merkittävän tiedejärjestön, Union Européenne des Arabisants et Islamisants, presidentiksi nelivuotiskaudelle 2014–2018.

Kuva: Ville Korhonen.​
Kuva: Ville Korhonen.​

 

Takaisin