Takaisin

Áile Aikio

Áile Ingá Aikio
8.6.1979, Utsjoki

Filosofian maisteri (kansatiede) 2012, Helsingin yliopisto

Amanuenssi 2005- (virkavapaalla syksystä 2013), Saamelaismuseo Siida
Toimittaja 2013–2015, Yle Sápmi

Kuva: A. Aikio
Tekstit: Áile Aikio ja Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Saamelainen museossa

Aloitin opinnot Helsingin yliopistossa 1998 pääaineenani arkeologia. Opiskelin arkeologiaa usean vuoden, mutta ennen valmistumista vaihdoin pääaineekseni kansatieteen. Sivuaineina olen opiskellut folkloristiikkaa, antropologiaa ja klassista arkeologiaa.

Koko opiskeluajan tavoitteenani oli sijoittua museoalalle työskentelemään saamelaisen kulttuuriperinnön parissa. Näiden kahden teeman ympärille rakensin opintopolkuni. Museoalaa varten hankin yleistietoa perinteisiltä museoaloilta ja sen pyrin aina mahdollisuuksien mukaan yhdistämään saamelaisuuteen ja saamelaisaineistoon. Heti opintojen jälkeen sijoituinkin unelmatyöhön, saamelaismuseo Siidan amanuenssiksi vastaamaan museon valokuva-, esine- ja arkistokokoelmista.

Kokoelmien lisäksi työkenttääni amanuenssina kuului Saamelaismuseon ulkomuseo ja omalta osaltani myös museopedagogiikka. Olin myös aktiivisesti osa museon näyttelytuotantoa mm. käsikirjoittamalla kokoelmapohjaisia näyttelyitä mm. ahkioista ja saamelaisista naisten päähineistä.

Museotyö vie kummallisiin paikkoihin. Näyttelyvaihdossa Narjan-Marissa Nenetsiassa Venäjällä. Kuvaaja K. Shertsneva.​
Museotyö vie kummallisiin paikkoihin. Näyttelyvaihdossa Narjan-Marissa Nenetsiassa Venäjällä. Kuvaaja K. Shertsneva.​

Työn ohessa täydensin ammattiosaamistani opiskelemalla perustaidot koltansaamesta, sekä suorittamalla opintokokonaisuuksia museologiasta ja teoreettisia opintoja saamelaisesta käsityöstä eli duodjista.

Siidan amanuenssina pääsin yhdistämään länsimaisen museoalan ja saamelaisuuden. Nopeasti sain kuitenkin huomata, että alkuperäiskansaperspektiivin ja museotyön yhdistäminen ei ollut kivutonta. Näiden kahden maailman erilaisten sääntöjen ja käytänteiden yhdistämisen olen kokenut haastavimmaksi museotyössä saamelaisena työntekijänä. Olen ollut kahdesta suunnasta tulleiden vaatimusten kohteena. Toisaalta minua ovat ohjanneet työssäni kansainväliset museotyön säännöt, miten museota ja sen kokoelmia tulee hoitaa. Toisaalta saamelaisena en ole voinut olla noudattamatta saamelaisen yhteisön sääntöjä ja kunnioittamatta saamelaisen kulttuurin arvoja ja maailmankuvaa.

Saamelaismuseo Siidan ulkimuseolla. Áile Aikio tarkastelemassa Mirhamin tuvan kuntoa yhdessä rakennuskonservaattorin kanssa. Kuva: Saamelaismuseo Siida.​
Saamelaismuseo Siidan ulkomuseolla. Áile Aikio tarkastelemassa Mirhamin tuvan kuntoa yhdessä rakennuskonservaattorin kanssa. Kuva: Saamelaismuseo Siida.​

 

Takaisin