Zacharias Topelius palkattiin toimittamaan Helsingfors Tidningar -lehteä joulukuussa 1841, 200 hopearuplan palkkaa vastaan. Summa ei ollut järin suuri, etenkin kun hänen tuli itse maksaa kesäsijaisensa palkka. Maisteri Topelius tavoitteli oikeastaan lehtorinvirkaa, tai ainakin hänen äitinsä katsoi sen pojalleen sopivimmaksi uraksi. Catharina Sofia Topelius ei ollut vakuuttunut poikansa uranvalinnasta, ja arvosteli häntä niin epävarman toimentulon lähteen valitsemisesta. Erityistä huolta uranvalinnassa aiheutti se, että Topelius oli kihloissa ja tarvitsi palkan jolla pystyisi tulevaisuudessa elättämään perheen. Tuore toimittaja osoitti kuitenkin pian olevansa taitava kynäilijä ja pystyvänsä houkuttelemaan lehdelle uusia tilaajia.

Siinä missä Topelius nuorena ylioppilaana oli lukenut paljon ja vaihtelevaa kirjallisuutta, hän osoitti nyt lehtimiehenä kykyä muuntaa hankkimiaan kirjallisia kokemuksia valtavaan määrään jatkokertomuksia ja kirjoitelmia lehteen. Topelius ei nimittäin tyytynyt, siihen aikaan yleiseen, lehden kokoamisen tyyliin: muista lehdistä löydettyjen juttujen leikkaamiseen ja liimaamiseen. Hän laati ahkerasti uutta materiaalia, sekä faktaa että fiktiota.

Varhainen, hyvin suosituksi osoittautunut jatkokertomus oli Kirjeet luutnantti Leopoldille Gruusiaan (”Leopoldinerbreven”), joka ilmestyi vuosina 1842–1853. Kyseessä oli sarja selostuksia ja pohdintoja kotimaasta kirjemuodossa fiktiiviselle maanmiehelle, luutnantti Leopoldille, joka oli Venäjän armeijan upseeri, ja sarjan viimeisen neljän vuoden aikana tämän serkulle Leopoldinelle Alaskaan.

Topelius ei nähnyt toimittajantyötä suurena tai vakavana kirjallisena tekona. Hän kokeili vapaasti eri genrejä ja tyylejä – kaikkea kauhu- ja veijaritarinoista pidempiin ja kunnianhimoisempiin historiallisiin novelleihin. Myös Välskärin kertomuksia esiteltiin Helsingfors Tidningarissa jatkokertomuksena lukevalle yleisölle vuosina 1851–1866.

Ahkeruus kannatti. Lehden levikki nousi 741 kappaleesta vuonna 1842 yli kaksinkertaiseksi kymmenen vuoden aikana, 1600 kappaleeseen vuonna 1852. Tämän seurauksena toimittajan palkkakin nousi. Topelius oli jo vuonna 1843 kaukokatseisesti sitonut palkkansa tilaajien määrään. Vuonna 1845 Topeliuksen palkka oli jo noussut 500 ruplaan, mikä vastasi nuoremman lehtorin tuloja. Kun hän irtisanoutui toimittajanvirasta vuonna 1860, hänen palkkansa oli 2500 ruplaa, eli samassa suuruusluokassa kuin senaattorin. Yhteiskunnan yleiseen palkkatasoon työstä saatu korvaus oli erittäin hyvä. Vertauksena voi mainita, että Topeliuksen äidin palkkaama renki vuonna 1845 sai noin 57 ruplan suuruisen palkan, sisältäen majoituksen, ruuan ja vaatteet.

Topeliuksen aikana Helsingfors Tidningarin toimittajana suomalainen lehdistö kehittyi voimakkaasti: sekä lehtien määrä että levikit lisääntyivät. Yhdeksäntoista toimittajanvuotensa aikana Topelius ehti sekä tarkastella porvarillisen yleisön ekspansiota että osallistua siihen, mutta myös luopua suunnitellusta opettajanurasta.

Lähteet ja valikoima kirjallisuutta

• Nyberg, Paul, Zachris Topelius. En biografisk skildring, Helsingfors: Söderströms 1949
• Topelius, Zachris, Leopoldinerbrev. Correspondance från Helsingfors, utg. av Clas Zilliacus, Helsingfors: Schildts 2003
• Topelius, Zacharias, Självbiografiska anteckningar, utg. Paul Nyberg, Helsingfors: Schildts och Stockholm: Bonniers 1922
• Topelius, Zacharias, Ljungblommor, utg. Carola Herberts under medverkan av Clas ­Zilliacus, ZTS I, SSLS 742, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet och Stockholm: Atlantis 2010
• Topelius, Zacharias, Finland framställdt i teckningar, utg. Jens Grandell och Rainer Knapas, ZTS XII, SSLS 747, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet och Stockholm: Atlantis 2011
• Topelius, Zacharias, Noveller, utg. Pia Forssell, ZTS IV, SSLS 770, Helsingfors 2012
• Zacharias Topelius, Hertiginnan af Finland och andra historiska noveller, utg. Pia Forssell under medverkan av Matti Klinge och Anna Movall, ZTS V, SSLS 782, Helsingfors 20133
• Vasenius, Valfrid, Zacharias Topelius. Hans lif och skaldegärning I–VI, Helsingfors: Edlunds I–III 1912–1918, Schildts IV–VI 1924–30 och Stockholm: Bonniers I–V 1913–1927