Monen kaltaiseni – pitkään ominta alaansa etsineen opiskelijan – kokemus lienee, että ei ole helppoa nimetä yksittäisiä hetkiä tai muistoja, jotka erottuisivat muistin jo kauttaaltaan kultaamasta ajasta parhaimpana. Aikani opiskelijana Helsingin yliopistossa on pitkittynyt hieno muisto, josta ennen kaikkea ilahduttaneena ja inspiroivana piirteenä ovat mieleen jääneet lukuisat vaihtelevat keskustelut ja väittelyt kanssaopiskelijoideni kanssa. Hienointa ehkä onkin muistaa opiskeluaika monen pitkään jatkuneen, päällekkäisen keskustelun kudoksena, joka vielä kaiken lisäksi on tuntunut koko ajan kehittyvältä ja eteenpäin kulkevalta.

Varmaan juuri tämän keskustelukeskeisen muiston vuoksi tuntuu paikoista läheisimmältä Makkaratalon ylin kerros, jossa laitoksemme sijaitsi pääosan opiskeluajastani. Vaikka siihen ei puitteiltaan liittynytkään sitä historiallista charmia kuin päärakennukseen, oli se monien keskusteluiden paikka.

Välillä ehkä olimme siirtyneet Socikseen, Kultaiseen Härkään, Bar 52:een, mihin milloinkin, mutta Makkaratalon ylimpään kerrokseen saattoi palata jatkamaan ja ehkä tarvittaessa tarkistamaan lähdekirjallisuudesta, miten jokin tietty argumentti on kulkenut alkutekstissä.

Ehkä dramaattisimmalta ja symbolisimmalta eron hetkeltä yliopistosta on tuntunut se, kun 16 vuoden laina-ajan jälkeen jouduin aikojen muuttumisen edessä palauttamaan tärkeäksi muodostuneen Rudolf Englerin kriittisen edition Cours de linguistique generale’sta. Olin pitkään ajatellut tekeväni kirjastolle palveluksen vapauttamalla heille hyllytilaa nykyaikaisempaa kirjallisuutta varten. Edelleen aika ajoin tarkistan Helkasta, onko Engler kenelläkään lainassa, mutta kertaakaan näiden vuosien aikana en ole huomannut kenenkään sitä lainaavan – ja se on sääli.