Veikko Somerpuro tähtäsi biokemistin uralle, kun hän aloitti yliopisto-opinnot Helsingissä vuonna 1989. Opintojen alkuvaiheessa kävi kuitenkin ilmi, että ala ei olekaan hänen juttunsa. Lukioaikainen innostus luonnontieteisiin ei kohdannutkaan todellisuutta laboratorioympäristössä.

– Kiinnostukseni oli luonnontieteellisten pohdintojen ja maailmankatsomuksen puolella. Pieneltä Suonenjoen paikkakunnalta käsin en tiennyt mitä kaikkea Helsingin yliopistossa voisikaan opiskella. Ensimmäisenä opiskeluvuotena huomasin, että on sellainenkin oppiaine kuin teoreettinen filosofia.

Pääaine vaihtui vuonna 1991, ja humanistiset opiskelumuodot, etenkin keskustelevat opintopiirit, tuntuivat Somerpurosta enemmän omalta kuin kemian laboratoriotyöskentely. Filosofiasta oli luontevaa keskustella kavereiden kanssa myös vapaa-ajalla.

– Etenkin Jakke Holvaksen ja Herman Raivion kanssa tutustuimme sellaisiin filosofeihin, joita ei opinnoissa käsitelty. Meitä kiinnosti etenkin ranskalainen filosofia, strukturalismi ja poststrukturalismi, kun taas laitoksen opetus oli vahvasti analyyttiseen filosofiaan painottuvaa.

Pro gradu -tutkielman Somerpuro teki filosofi Jean Baudrillardin simulaatiokäsitteestä, ja maisteriksi hän valmistui vuonna 1997.

Opintojen aikana Somerpuro työskenteli Finnairin cateringissä: pakkasi ruokia ja tiskasi. Työsuhde-etuna oli mahdollista hankkia lentolippuja edullisesti.

– Matkustelu innosti valokuvaamiseen, ja halusin ottaa parempia kuvia reissuillani. Löysin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta Ylioppilaskamerat ry:n. Siellä opettelin kuvaustekniikkaa ja aika pian opetin kuvaamista muille opiskelijoille. Toimin myös useamman vuoden ajan Ylioppilaskameroiden puheenjohtajana.

Kun yksi Somerpuron opiskelukavereista ryhtyi tekemään freelancerina valokuvauskeikkoja, hän hoksasi voivansa itse tehdä samaa.

– En todellakaan ajatellut luovani itselleni uraa kuvaajana.

Yliopisto-opintojen loppuvaiheessa kuvauskeikkoja alkoi olla niin paljon, että työ kannatti taloudellisesti. Somerpurosta tuli yksityisyrittäjä ilman, että hän erityisesti mietti yrittäjäksi ryhtymistä. Nyt reilut 15 vuotta myöhemmin hän on tyytyväinen valintaansa.

– Humanistin ei pidä pelätä freelancerin uraa. Jokaisella on mahdollisuus löytää oma lokero, jonka kautta voi harjoittaa osaamistaan. Pidän työni itsenäisyydestä: kaikki on omissa käsissä. Lisäksi ilahdun aidosti aina, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä ottamiini kuviin. On myös huojentavaa nähdä, että kehityn jatkuvasti kuvaajana.