Valokuvaaja Veikko Somerpuro tekee työtään yksityisyrittäjänä. Kuvauskeikat hän vastaanottaa sähköpostitse ja puhelimitse. Joskus tilaajataho sanelee kuvausajankohdan ja kaiken kuvaukseen liittyvän, joskus Somerpuro huolehtii itsenäisesti kaikesta, myös kuvan visuaalisesta ideasta.

– Kuvauskeikan jälkeen menen työhuoneelleni ja siirrän kuvat kamerasta Lightroom-ohjelmaan. Käyn kuvat pari kertaa läpi ja poimin parhaimmat talteen. Vähintään 90 prosenttia ottamistani kuvista menee roskakoriin.

Kuvien läpikäynti ja käsittely vievät yleensä enemmän aikaa kuin itse kuvaustapahtuma. Somerpuro kertoo käsittelevänsä kuvia vain kevyesti: värikontrastit ja terävyys ovat tärkeimmät. Asiakas saa kuvat dropbox-palvelun kautta, ja keikka päättyy siihen, että Somerpuro lähettää työstään laskun.

– Digitaalisen aikakauden myötä kuvia voi ottaa valtavia määriä, mutta se lisää aina myös jälkityön määrää. Pyrin keskittymään kuvaushetkellä olosuhteiden huomioiseen, jotta kuvista tulisi heti hyviä.

Melkein aina kuvattavat henkilöt pyytävät Somerpuroa hieman muokkaamaan eli ”photoshoppaamaan” kuvia paremmiksi.

– Minulla on näihin pyyntöihin vakiovastaus: kuvaustilanne on se, joka ratkaisee sen, miltä henkilö niissä kuvissa näyttää – tausta, valo ja värimaailma ovat olennaisinta. Teknisesti huonoa kuvaa ei kuvankäsittelyohjelmalla pysty parantamaan.

Mikäli Somerpuro päätyy käsittelemään kuvia, niin se johtuu hänen omista virheistään valaistuksen kanssa.

– Jos valaistus tulee kuvaan ylhäältä, niin silmäpussit yleensä korostuvat. Sitä vaikutelmaa voi toki kuvankäsittelyohjelmalla lieventää. Vääränlainen valaistus on minun virheeni, ei kuvattavan silmäpussit.

Somerpuro kouluttaa itseään jatkuvasti selailemalla ulkomaalaisia lehtiä, joissa tietää olevan hyviä ammattilaisten kuvia.

– Huonot kuvat pyrin ohittamaan mahdollisimman nopeasti. Ne nimittäin vaikuttavat minuun negatiivisesti. Pyrin etsimään laatukuvia ja hakemaan niistä inspiraatiota omiin kuvauskeikkoihini. Laadukkaita kuvia on etenkin National Geographic -lehdessä.

Somerpuro on aikoinaan opettanut paljon valokuvausta Ylioppilaskamerat ry:ssä sekä työväenopistoissa. Nykyisin opettamiseen ei riitä aikaa, ja mieluiten hän ennemmin kuvaa kuin opettaa.

Valokuvaamisesta kiinnostuneen kannattaa Somerpuron mukaan mennä valokuvauskurssille tai etsiä tuttavapiiristään kuvaamista harrastava kaveri, joka voi opettaa perusasiat.

– Erilaisia kuvauskursseja on nykyisin todella paljon. Itse opiskelin kuvaamista lukemalla alan kirjallisuutta. Nykyisin tietoa löytyy internetistä niin paljon kuin vain jaksaa kahlata.

Merkittävä osa valokuvaamisen luomisprosessia on kameratekniikan hallitseminen. Siinä punnitaan myös kuvaajan ammattitaito.

– On tiedettävä, mitä kamerallaan pystyy tekemään ja millaisia vaikutuksia syvyys-terävyydellä ja erilaisilla objektiiveilla on kuvaan. Se on ihan sama asia kuin taidemaalari sekoittaessaan värejä tietää, millainen yhdistelmä niistä tulee tai miltä erilaisten pensselien jäljet näyttävät.

Somerpuro on tyytyväinen nykyiseen työtilanteeseensa, vaikka kuvajournalismin kukoistuskausi tuntuu olevan ohitse.

– Yhteiskunnan taloudellinen tilanne on ehkä hieman vähentänyt kuvauskeikkoja, mutta ei mitenkään radikaalisti. Myöskään kännykkäkamerakulttuuri ei ole poistanut ammattivalokuvaajan ja laadukkaiden kuvien kysyntää. Jos halutaan kilpailukykyistä sisältöä verkkosivuille tai lehteen, niin hyvien tekstien lisäksi tarvitaan ammattilaisen ottamia valokuvia.