Huutokaupassa toimiessaan Tuija Peltomaa on päässyt kosketuksiin erilaisten esineiden kanssa. Vilkkaimpina vuosina hänen käsiensä kautta on mennyt yli 10 000 esinettä vuodessa. Huutokauppamaailma on jäänyt suurelta yleisöltä vieraaksi ja osittain taustalla on niin esinekulttuurin kuin huutokauppamaailman itsensä luoma ympäristö. Tosin nykyinen tosi-tv on tehnyt huutokauppamaailmaa tutummaksi.

– Huutokauppakeisari on minun suosikkini. Hän liikkuu sillä tasolla mitkä ovat esineiden ja hintojen puolesta todellisuutta 90 prosentille suomalaisista. Se on realismia. Hän on hauska, rento tyyppi ja välillä aika höveli. Silloin kun hän maksoi julkkiksille tavaroista, niin silloin mietin, että nyt hän maksoi ylihintaa, että nyt tulee takkiin taas.

Perinteisten huutokauppojen asema on muuttunut, sillä nykyään haluttu esineistö ei ole enää perinteistä antiikkia vaan keskittyy myös memorabiliaan: elokuviin tai musiikkiin liittyvää faniesineistöön, leluihin, sarjakuviin ja muihin erilaisiin spesiaalikeräilytavaroihin. Peltomaa myös tietää syyn.

– Voi olla, että on toisaalta huomattu että tällaisista voi saada paljon rahaa, mutta yksi tärkeimmistä asioista tavaroissa on omakohtaiset muistot ja kokemukset. Ihminen, joka ei ole koskaan nähnyt kustavilaista lipastoa, niin miten se siihen yhtäkkiä ihastuisi. Jos hän on jollain View-Masterilla katsonut kuvia, leikkinyt Barbeilla tai lukenut jotain sarjakuvaa niin sehän on se juttu. Ajat ja kulttuuri muuttuvat ja niin kuuluukin tapahtua.

Myös tavaroiden uusiokäyttö on nostamassa taas päätään. Peltomaa itsekin on ahkera kierrättäjä ja pyrkii aina löytämään vanhoille tai tarpeettomaksi jääneille esineille uutta käyttöä, joka voi olla hyvin erilainen kuin mitä esineen alkuperäinen funktio. Perintönä ei myöskään enää jätetä samalla tavalla kuin ennen, jolloin liinavaatteetkin merkattiin perunkirjaan.

– Kierrättäminen, tuunaaminen, uusien käyttötarkoitusten löytäminen käytöstä poistuneille tai vanhentuneille tavaroille, se on nostamassa selkeästi päätään. Taloudellinen tilanne ehkä vaikuttaa siihen, mutta ehkä myös uudenlainen asenne esineisiin, varsinkin nuorempien kuluttajien taholta. On syntynyt fiksu tietoisuus siitä, että yllättävän paljon esineistä voi muuttaa rahaksi eikä vain heittää kaatopaikalle.

Peltomaa tunnustaa olevansa vanhojen käsintehtyjen esineiden ystävä. Osittain tämä johtuu siitä, että hän on kasvanut arvostamaan kädentaitoja, osittain siitä, että antiikin ja taiteen keräily on inspiroiva harrastus. Koti on kuitenkin sisustettu elämää varten, ja esimerkiksi sohva on modernia, mukavuushaluista suunnittelua.

– Olen kyllä koulutuksesta huolimatta museoihmisten kauhistus, sillä meillä on 1700–1800-luvun vaihteessa olevat viinilasit muutaman kerran vuodessa ihan käytössä. Toisinaan kun vieraita tulee ja laitetaan samppanjalasit käteen, niin he saattavat olla ’uskallanko pitää tätä, jos tämä menee rikki’. Ajattelen, että jos se menee rikki, niin sitten se menee rikki. Käyttöönhän ne ovat alun perin tehty. En halua pitää esineitä erossa elämästä vain vitriinissä, ovien takana kaapissa. Minä haluan niiden elävän kanssamme kuten ne ovat eläneet aiempien sukupolvien arjessa ja juhlassa jo kauan ennen meitä.