Neuvostoliitto esiintyi aikoinaan ”toisena maailmana”, joka tarjosi vaihtoehdon kapitalistiselle maailmalle. Siellä esitettiin sangen dogmaattisia väitteitä tämän vaihtoehdon tieteellisyydestä ja sen tuottamista tuloksista. Toisin kuin monet muut, en nähnyt mitään syytä ottaa näitä väitteitä täydestä, mutta olin sen sijaan hyvin kiinnostunut näkemään, mitä niiden takana todellisuudessa oli.

Venäjä osoittautui hyvin kiinnostavaksi ja sympaattiseksi maaksi, jota groteski järjestelmä piti otteessaan. Ymmärsin joka tapauksessa, ettei se, mitä Venäjällä tapahtuu, ole ainutlaatuista. Myös muualla älyllinen epärehellisyys näytteli suurta osaa. Itse asiassa Venäjän älymystö näytti olevan siitä vapaampi kuin länsimainen.

Niinpä kiinnostuin sekä Neuvostoliiton että oman maamme toisistaan muodostamasta naapurikuvasta ja älymystöstä ja sen roolista. Tämän kuvan nopea ja dramaattinen muuttuminen eri historiallisina kausina tarjosi paljon ainesta pohdiskelulle ja ymmärsin, miten tärkeää on lakata kuvittelemasta, että edes tutkija seisoisi jossakin kiinteässä pisteessä. Historiallisen kehityksen vaikutus siihen, miten asioita ymmärrämme, tulee koko merkityksessään esille vasta sitten, kun eri aikakausien näkemyksiä tarkastellaan niiden konkreettisissa ilmenemismuodoissa. Venäjän ja myös Suomen 1900-luku tarjosi tähän erinomaista aineistoa.

Toisaalta edeltävä vuosisata, 1800-luku osoittautui myös hyvin palkitsevaksi mielenkiinnon kohteeksi tarjotessaan myöhemmän groteskiuden vertailukohdaksi toisenlaisen todellisuuden, jossa myöhemmät ideat olivat vasta nupullaan.

• Timo Vihavaisen esseitä ja venäjänkielinen kirja Stoletija sosedstva (Naapuruuden vuosisadat) löytyy Vihavaisen blogi-sivustolta.