Takaisin

Sirpa Kähkönen

Sirpa Helena Kähkönen
15.9.1964 Kuopio

Yleisen kirjallisuustieteen ja historian opintoja (ruots.), Helsingin yliopisto
Kirjallisuustieteen opintoja, Tampereen yliopisto

Vapaa kirjailija 1996 –

Kustannusosakeyhtiö Otava 1991–1996
Helsingin yliopiston historiaprojekti 1988–1990
Helsingin yliopiston kirjasto 1987–1988

Julkaisut, palkinnot ja erityissaavutukset:

Romaanit: Kuu taskussa 1991, Lukittu lähde 1994, Mustat morsiamet 1998, Rautayöt 2002, Jään ja tulen kevät 2004, Lakanasiivet 2007, Neidonkenkä 2009, Hietakehto 2012, Graniittimies 2014.

Tietoteokset: Valoa ja varjoa (yhdessä Jaana Iso-Markun kanssa) 2007, Vihan ja rakkauden liekit 2010, Kuopion taivaan alla 2011.

Näytelmät: Tilkkuenkelit 2008, Helene S. – rakkaudella 2014, Palava kaupunki 2015.

Lukuisia suomennoksia. Kolumnisti useissa sanoma- ja aikakauslehdissä.

Pro Finlandia -mitali 2015
Kiitos kirjasta -mitali 2008
Savonia-palkinto 1999
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden valtionpalkinto 1992
Finlandia-palkintoehdokas 2007, 2014, Tieto-Finlandia-ehdokas 2010.

Kuva: Otava
Teksti: Sirpa Kähkönen (Kaija Hartikainen, toim.)

Paras hetkeni Helsingin yliopistossa

Kun astuin sisään Engelin piirtämään yliopiston kirjastoon, käsitin, että kaikki mitä olin oppinut antiikista Kuopion klassillisessa koulussa, elää ja on totta.

Yliopiston kirjastosta, nykyisestä Kansalliskirjastosta, tuli henkinen kotini. Olen ollut koko aikuiselämäni ajan äärettömän kiitollinen siitä, että olen saanut halutessani ja ehtiessäni päivittäin viettää aikaa sellaisen arkkitehtuurin keskellä, joka puhuttelee kaikkia aistejani ja ylevöittää jokaisen hetken.

Joka päivä kulkiessani Kaisaniemestä bussipysäkiltä Unioninkatua Kansalliskirjastolle tai Kansallisarkistoon olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että minun Helsinkini sydämessä on niin harmonista ja kaunista. Leveät kivilaatat kopisevat korkokenkieni alla, vuodenajat vaihtuvat, hevoskastanjat kirjaston kulmalla puhkeavat lehtiin, seppelöivät keisarin pään, kukkivat kesäyössä salaperäisin lyhdyin, pudottavat lehtensä syystuulessa ja ojentavat lumiset oksansa yli takorauta-aidan – tulee päivä jolloin minä en enää kulje kastanjoiden alla enkä astu kiviportaita Engelin kupolin alle mutta talo seisoo yhä hurmaavana mäellään ja toiset kulkijat katsovat sitä rakastavin silmin.

Kuva: Sirpa Kähkösen kotiarkisto
Takaisin