Olen latinisti Kuopion klassillisesta koulusta, humanisti ja köyhän työläissuvun tytär. Isoisäni oli poliittinen vanki 1930-luvun Suomessa, ja hän kasvatti minut siihen lujaan uskoon, että oppiminen, lukeminen ja älyllisen työn tekeminen on korkeinta mitä ihminen voi tavoitella. Isoisäni kirjoitti minulle runon, jossa toivoi, että taitojani oikein käyttämällä saisin kulmilleni laakeriseppeleen.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni tyystin erilaisessa maailmassa kuin suurin osa koulu- ja opiskelutovereistani. Matka yliopistoon oli pitkä, ja olin kysymyksineni yksin akateemisessa maailmassa. Älyllinen intohimoni oli suuri ja vapaan intellektuellin kohtalo kutsui, kun kiinnostuksen kohteeni eivät näyttäneet tangeeraavan mitään olemassa olevaa tutkimuksen suuntaa.

Kirjailijana työskentelen lähihistoriaan liittyvien aiheiden parissa. Historiantutkimus on minulle läheinen tieteenala, ja sovellan sen metodeja romaanieni, näytelmieni ja tietoteosteni taustatyössä. Historian opinnoista on ollut minulle erityisen suuri hyöty kirjailijan työkalujen kehittämisessä. Työskentelen säännöllisesti kirjastoissa ja arkistoissa niin alkuperäislähteiden kuin valmiiden tutkimustenkin parissa. Ajankuva syntyy siitä, että tuntee kuvaamansa maailman pikkupiirtoja myöten. Tätä tietoa ei kuitenkaan fiktiossa tarvitse luetella eikä tutkimusvaiheidensa ja löytöjensä kanssa poseerata. Fiktio rakennetaan taustalle jäävälle tietoperustalle, joka synnyttää uskottavuuden tunnun.

Olen julkaissut historiallisia romaaneja vuodesta 1998 lähtien. Olen johdonmukaisesti tuonut esiin kohtaloita ja ääniä, jotka ovat jääneet perinteisen kansallisen kertomuksen marginaaliin. Työni on sitoutunut mikrohistorialliseen tutkimustraditioon sekä 2000-luvulla esiin nousseeseen ns. uuteen sotahistoriaan. Olen halunnut kirjoittaa yhteiskunnallisista teemoista ja tehdä näkyväksi naisten, lasten ja vanhusten osuutta yhteiskunnassa.

Lukijakuntani on kasvanut tasaisesti vuosien mittaan. Olen kasvattanut sen omalla jalkatyölläni, matkustamalla ympäri Suomea puhumassa teoksistani. Tällainen kohtaamisiin perustuva lukijan ja kirjailijan suhde on hyvin voimakas eikä ole syntynyt hetken muotioikusta. Kirjailijat matkustavat talvisessa Suomessa, pimeyden keskellä, tulevat pakkasesta valaistuihin saleihin, puhuvat yleisölleen ja lähtevät kotimatkalle. Tutuiksi ovat vuosien mittaan tulleet suljetut matkakeskukset ja asemat, yölliset maantiet ja lumiset asemalaiturit.

Tärkeä uusi alue työssäni ovat olleet muusikoiden ja näyttelijöiden kanssa toteutetut lukutapahtumat. Musiikki on minulle elämänehto, tärkeä sukulaistaide ja tie sanattomalle alueelle.

Toimin kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen Penin puheenjohtajana. Vapaaehtoistyö antaa vastapainoa yksin tehtävälle kirjailijantyölle. Tuntuu myös oikealta käyttää Suomessa saavuttamaani mainetta tärkeänä pitämäni asian edistämiseen.

Kun ryhdyin vapaaksi intellektuelliksi, unelmani oli saada tutkia ja kirjoittaa. Molempia olen saanut tehdä, niin myös tavata ihmisiä, joita ajatukseni kiinnostavat. Unelmani ovat käyneet toteen. Ja jollain tavalla isoisänikin unelmat, olen lohduttanut itseäni, pudokasta, sillä paitsi akateemikko myös runoilija, poeta laureatus, voi kantaa kulmillaan laakeriseppelettä.