Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteerinä Sanna Kaisa Spoofilla on aitiopaikka seurata, mitä Suomen tiedepiireissä tutkimusetiikan suhteen tapahtuu.

– Pari vuotta sitten tiedeyhteisössä puhuttiin paljon plagioinnista. Yliopistot tarttuivat aiheeseen kovalla kädellä ja ottivat käyttöön sähköiset plagiaatintunnistusjärjestelmät. Nykyään niin opiskelijoiden opinnäytetyöt kuin väitöskirjatkin käyvät plagiaatintunnistusohjelman läpi ennen julkaisuaan. Järjestelmä ei sinänsä ole aukoton tai toimi täysin itsestään, vaan jokainen tapaus vaatii vielä ihmisen tarkistuksen ja arvioinnin. Ohjelmien yleistymisen myötä niitä on kuitenkin opittu käyttämään ongelmitta.

Tällä hetkellä eniten kiistoja aiheuttavat erilaiset tekijyyteen liittyvät erimielisyydet.
– Ongelmia syntyy useimmiten yhteisartikkeleissa, jotka ovat jonkin tutkimusryhmän yhteistyön tulosta.

HTK-ohjeessa kehotetaan tutkimusryhmiä sopimaan tekijyyteen liittyvistä asioista jo etukäteen, ennen kuin riviäkään on kirjoitettu, mutta näin ei käytännössä läheskään aina tapahdu. Ongelmia tulee, jos joku tutkimusryhmän jäsen kokee, että hänen oma nimensä olisi pitänyt mainita julkaisussa, tai että jonkun toisen nimen ei tulisi olla siinä. Myös järjestyksellä on väliä: joillain tieteenaloilla ensin mainittu nimi on tärkein, joillain toisilla taas viimeinen.

Tekijyyteen liittyvien haasteiden määrissä on eroja tieteenaloittain. Esimerkiksi humanistisella alalla artikkelilla tai monografialla on yleensä korkeintaan yhden käden sormilla laskettava määrä kirjoittajia, joiden osuudet teoksessa on usein selkeästi eroteltu, mutta esimerkiksi fysiikan alan tutkimusryhmässä saattaa olla useita satoja jäseniä, jolloin jokaisen työpanoksen erittely julkaisussa on ymmärrettävästi huomattavasti hankalampaa.

Spoofin näkemyksen mukaan tekijyyskysymykset ja -kiistat kumpuavat usein tutkijoiden keskinäisestä kilpailusta. Koska tutkijan arvostus määrittyy usein sen perusteella, kuinka paljon hänellä on julkaisuja ja miten merkittävissä tiedejulkaisuissa, on monilla tutkijoilla kova halu saada nimiinsä mahdollisimman paljon materiaalia. Yliopistot keräävät tätä tietoa ja muodostavat niistä sitaatti-indeksi -tietokantoja, joita sitten usein tarkastellaan kun asetetaan yliopistoja järjestykseen. Sitaattien lukumäärät nostattavat siis paitsi tutkijan omaa, myös hänen työnantajansa mainetta. Spoof mainitsee, että toisinaan on jopa epäilty tutkijoiden paisutelleen julkaisuluetteloitaan juuri saadakseen oman sitaatti-indeksinsä näyttämään paremmalta tai menestyäkseen työpaikan tai tutkimusrahoituksen haussa.

– Suomessa tieteen eettinen tila on kuitenkin kansainvälisesti verraten hyvä ja suoranainen tutkimusvilppi on vähäistä.