Ennen Kolmas Nainen -yhtyeen läpimurtoa Sakari Pesola soitteli erilaisissa bändikyhäelmissä. Läheisimmistä koulukavereista muodostui Kolmas Nainen, joka keikkaili ja tehtaili levyjä hurjalla tahdilla 1980-luvun puolivälistä vuoteen 1994 asti.

– Alavuden lukio oli Kolmannen Naisen lähtöpiste. Luokkakaverini Raimo Valkama on yhtyeen basisti ja Pasi Kallioniemi rumpali. Laulaja Pauli Hanhiniemi ja kitaristi Timo Löyvä olivat meitä vuotta nuorempia. Aloitimme yhteistyötämme sen kerrostalon pommisuojassa, jossa asuin alivuokralaisena.

Kolmas Nainen tuli suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään rockin SM-kisojen kakkossijoituksellaan vuonna 1984. Kultamitalin voitti Peer Günt. Meni kuitenkin muutama vuosi ennen kuin Kolmannen Naisen levyt nousivat listaykkösiksi ja keikoilla alkoi kuhista väkeä.

– Vuonna 1989 havaitsimme, että keikkapubit täyttyvät kuulijoista. Samana vuonna julkaisimme Hikiset siivut -albumin ja siinä biisin Äiti pojastaan pappia toivoi. Se ei silloin noussut listoille. Mutta se jatkoi tasaista soimistaan radiokanavilla, ja muutaman vuoden päästä sitä saattoi kutsua hitiksi. Vuonna 1990 julkaistu albumi Hyvää ja kaunista sekä siitä lohkaistu single Tästä asti aikaa löivät sitten kunnolla läpi ja nousivat listaykkösiksi. Seuraavat viisi vuotta keikkailimme todella intensiivisesti. Homma eskaloitui, saturoitui ja sokeroitui. Olihan se käsittämätöntä olla niin suosittu. Lisäksi olin 25–30-vuotias ja vapaa.

Vuonna 1994 huippusuosittu bändi hajosi. Ura oli ollut pitkä: seitsemän albumia ja tuhat keikkaa kymmenen vuoden sisällä. Pesola ei kuitenkaan lopettanut muusikon uraansa, vaikka suorittikin loppuun keskeneräiset opintonsa Helsingin yliopistossa ja ryhtyi opettajaksi. Vuonna 1995 hän liittyi Moon Cakes -bändiin ja samana vuonna perustettiin Luunelonen. Moon Cakesin kanssa Pesola pääsi keikkailemaan myös ulkomailla, muun muassa Shanghaissa ja Hongkongissa. Lopulta kävi niin, että Kolmas Nainen löysi uudelleen itsensä keikoilta ja levytysstudiolta vuonna 2009.

– Meitä kyseltiin koko ajan takaisin. Piti tehdä periaatepäätös siitä, että vedämmekö vain vanhoilla biiseillä vai löytyykö virtaa tehdä uusia. Oma näkökantani on, että bändi ei elä, jollei se tee uutta materiaalia. Vuonna 2009 julkaistiin Sydänääniä ja tuorein albumimme, Me ollaan ne, on vuodelta 2013.

Pesolalle esiintyminen on luontevaa. Hänen tukenaan ovat 1980-luvulta peräisin olevat, maailmaa nähneet soittokamat. Parasta hänestä on, kun saa aistia lavalla yleisön fiiliksen.

– Vastakaikua me muusikot lavalla yleisöltä etsimme. Toki itselleni on myös tärkeää, että ympärillä ovat edelleen ne samat jätkät. Kaikki me näytämme vähän elähtäneiltä, mutta sisäisesti olemme nuoria ja komeita. Musiikki on pääosassa meille ja yleisölle.

Pesola on myös biisintekijä. Kaikille kolmelle yhtyeelleen hän on tehnyt kappaleita yhdessä laulusolistien kanssa.

– Jos olisi aikaa, niin saattaisin tehdä biisejä myös muille bändeille tai laulajille. Biisi-ideoita pälkähtää tosin mieleen aika harvoin. Toisaalta kännykästäni löytyy 80 erilaista viheltelypätkää, joita olen sinne äänitellyt. Ehkä niistä vielä syntyy biisejä Kolmannelle Naiselle tai sitten jollekulle muulle.