Paras hetkeni Helsingin yliopistossa on ehdottomasti se, kun tapasin yliopistolla ensimmäisen kerran vaimoni. Siitä en halua sen syvällisemmin avautua. Totean vain, että aina kannattaa tarjota salmiakkia.

Toinen merkittävä muisto yliopistoajoilta on se, kun sain maisterin paperit. Vielä päärakennuksen juhlasalissakin olin ihan varma, että jotain menee pieleen. Että tulee joku, joka sanoo, että minulla onkin vanhentuneita opintoja. Tai joku kertoo, että enhän minä ollut koskaan luennoilla. Kun sain todistuksen käteeni, niin ajattelin, että ei kai tätä sentään enää tulla ottamaan minulta pois.

Iski haikeus, kun kävelin ylipistolta tutkintotodistuksen kanssa. Tajusin, että yliopistolla oli ollut kiva olla ja hengailla kavereiden kanssa. Mutta olisi ollut oikeasti kiva myös opiskella täällä. Akateemisuuden ymmärtäminen ja opiskelukokemuksellisuus toteutui sitten paremmin lisensiaatintutkinnon yhteydessä Turun yliopistossa.