Takaisin

Riitta Nikula

Riitta Kaarina Nikula
15.3.1944, Lahti

Filosofian kandidaatti 1969 ja filosofian tohtori 1981 (taidehistoria), Helsingin yliopisto

Taidehistorian emeritaprofessori 2007–, Helsingin yliopisto
Taidehistorian professori 1994–2007, Helsingin yliopisto
Tutkimuspäällikkö 1988–1994, Suomen rakennustaiteen museo
Suomen Akatemian tutkijana ja useissa virkasuhteissa Helsingin yliopistossa 1970–1988
Suomen rakennustaiteen museon palveluksessa 1967–1970
Teatteritoimittaja 1965–1967, Ilta-Sanomat

Suomen Akatemian tutkimushankkeet:
Nainen, taide, historia 1985
Arjen taidehistoria 1990

Taidehistorian valtakunnallisen tutkijakoulun johtaja 1999–2007
Viron Taideakatemian tohtorineuvoston jäsen 1994–2007

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta valikoiden Nikulan kotisivulla ja kokonaisuudessaan Helsingin yliopiston TUHAT-tietokannassa.

Palkinnot ja huomionosoitukset
Tieto Finlandia, kunniamaininta 1989 (Armas Lindgren)
Suomen Taideyhdistyksen taidekirjapalkinto 1991 (Erik Bryggman)
Architecta ry:n kunniajäsen 1992
Suomalaisen tiedeakatemian jäsen 1993
Kungl. vetenskaps- och vitterhetssamhället i Göteborg, ulkomainen jäsen 1997
SVR R I
Suomen rakennustaiteen museon pronssinen ansiomitali 2006
Wihurin rahaston kunniapalkinto 2007
Eesti Kunstiakadeemia kunniatohtori 2007
Helsingin kaupungin kultainen Helsinki-mitali 2009
Vuoden tietokirjailijapalkinto 2015

Kuva: Mika Federley
Tekstit: Riitta Nikula ja Riitta-Ilona Hurmerinta

Matka kaupunkirakentamisen taidehistorian tutkijaksi

Arkkitehtuuria harrastanut juristi-isä johdatti Riitta Nikulan tarkkailemaan rakennettua ympäristöä. Koululaisena hän haaveili arkkitehdin ammatista, mutta suunnittelutyön todellisuuteen tutustuminen hälvensi jo lukiossa Teknillisen Korkeakoulun houkutuksen. Kauaksi Nikula ei kuitenkaan ajautunut.

– Kirjoitin ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteiskoulusta vuonna 1962. Samana syksynä kirjauduin Turun yliopistoon, jossa opiskelin vuoden estetiikkaa, psykologiaa ja kansatiedettä. Lisäksi kävin piirustuskoulua.

Taidehistoriasta Nikula lumoutui jo tuolloin Åbo Akademin professori Lars-Ivar Ringbomin luennoilla. Seuraavana vuonna perhe muutti takaisin Helsinkiin, ja hän alkoi opiskella taidehistoriaa Helsingin yliopistossa professori Lars Petterssonin johdolla. Turussa aloitetut opinnot muodostivat oivallisen sivuaineyhdistelmän.

Filosofian tohtoriksi väitteleminen ei ollut Nikulalle tietoinen valinta. Hän ajatteli vain tekevänsä lisensiaatin tutkimuksen gradunsa jatkoksi. Syynä oli yksinkertaisesti se, että 1920-luvun kaupunkirakentamisen tutkimuksessa kysymykset laajenivat ja problematiikka syveni. Nikula löysi Helsingistä Etu-Töölön ja Uuden Vallilan, kaksi kaupunginosaa, joiden kautta 1900-luvun alun kaupunkirakentamisen ihanteet tuntuivat jäsentyvän luontevasti.

– Jatkotutkimusta tehdessä säikähdin, että siirryn taidehistoriasta liiaksi kaupunkitutkimuksen suuntaan. Ohjaajani Lars Pettersson totesi kuitenkin, että ”Anna mennä vaan.”

Helsingin Uudessa Vallilassa ja Etu-Töölössä 1920-luvun yhtenäisen kaupunkikuvan ihanne toteutui puhtaimpana. Vallilassa Armas Lindgrenin ja Bertel Liljequistin suunnittelemassa korttelissa 555 pienten asuntojen asukkaita ilahduttaa kaikille yhteinen laaja puistomainen pihamaa. Umpikorttelin rakentaminen aloitettiin 1917 Kone ja Silta Osakeyhtiön työväen asuintalona. Etu-Töölön Temppeliaukiota kehystävistä kerrostaloista komeimmat ovat ilmeeltään arvokkaita. Punatiilisten julkisivujen takana on monen kokoisia asuntoja. Töölön kortteleissa korkeat aidat jakavat pihamaan karusti talokohtaisiksi alueiksi. Seuraavat kaksi kuvaa: Riitta Nikula.

Armas Lindgrenin ja Bertel Liljequistin suunnittelema umpikortteli 555 sijaitsee Helsingin Vallilassa. Kuva: Riitta Nikula.
Helsingin Etu-Töölön Temppeliaukiota kehystäviä kerrostaloja. Kuva: Riitta Nikula.

Lisensiaatintutkimus arvioitiin Nikulan yllätykseksi laudaturin arvoiseksi, mikä mahdollisti työn esittämisen suoraan väitöskirjaksi.

– Kaupunkitutkija ja sosiaalihistorian legenda Sven-Erik Åströmin ja väitöskirjani toisena tarkastajana toimineen Henrik Liliuksen ansiosta väitöskirjani julkaistiin vuonna 1981 Finska vetenskaps-societetetin kunnianarvoisassa julkaisusarjassa Bidrag till kännedom av Finlands Natur och folk.

Nikula oli jo 1970-luvulla osallistunut rakennussuojelua koskevaan keskusteluun, mutta kohdannut epäilyä asiantuntijuudestaan. Tohtorin tutkinnon jälkeen tilanne muuttui: kutsuja alkoi tulla seminaariluennoitsijaksi ja asiantuntijaksi työryhmiin.

Tutkijan uralle päätyminen onkin vienyt Nikulaa eri puolille maailmaa ja erilaisiin työtehtäviin. Rakennustaiteen museolla yhteistyö arkkitehtien ja muiden taidehistorian tutkijoiden kanssa oli antoisaa, jopa riemullista. Sekä oman että vaihtuvien työryhmien tutkimuksen pohjalta tehtiin näyttelyitä ja isojakin kirjoja. Monet näyttelyt kiersivät vuosia maailmalla ja niiden yhteyteen toivottiin usein esitelmiä.

On ollut ilo saada opettaa ja avustaa taidehistorian opiskelijoita omille tutkimuspoluilleen. Lahjakkaat opiskelijat ovat opettaneet opettajaansa.

Museotyön ja oman tutkimustyön ohessa Nikula johti jo dosenttina kahta Suomen Akatemian tutkimushanketta, ohjasi väitöskirjoja sekä toimi väitöskirjojen tarkastajana, ohjaajana, vastaväittäjänä ja tieteellisten artikkeleiden referee arvioijana eri tahoilla.

Riitta Nikula
Taidehistorian oppiaineeseen saatiin apulaisprofessuuri 1986. Riitta Nikula hoiti virkaa vuoden sen täyttämistä odoteltaessa. Kuva: Olli Jaatinen.

Tutkijakoulutuksen osuus professorivuosien työstä oli suuri valtakunnallisen tutkijakoulun antaessa 1999 siihen uudenlaiset mahdollisuudet kaikkien Suomessa taidehistoriaa tutkivien yliopistojen ja ulkomaisten asiantuntijoiden yhteistyönä. Tohtorin tutkintoon alettiin humanistisilla aloilla vasta 1990-luvulla suhtautua kansainväliseen tapaan normaalina asiantuntemuksen tason korottamisena.

– Olen tehnyt hommia ristiin ja rastiin, pääasia on ollut hyvä tutkijan elämä. On ollut ilo saada opettaa ja avustaa taidehistorian opiskelijoita omille tutkimuspoluilleen. Lahjakkaat opiskelijat ovat opettaneet opettajaansa.

Taidehistorian kuvakeskukseen katettiin merkittäville ulkomaisille vierailijoille vaatimatonta naposteltavaa. Tässä professsori Mieke Balin luennon jälkeen 1997 paikalla ovat vasemmalta lukien tunnistettavissa Tutta Palin, Kirsi Saarikangas, Riitta Nikula, Mieke Bal ja Synnöve Malmström. Kuva: Esko Toivari.

 

Takaisin