Taidehistorian emeritaprofessori Riitta Nikula ei suinkaan ole lopettanut tutkimista ja kirjoittamista.

– Olen kirjoittanut paljon ja erilaisia tekstejä sekä osallistunut kaikenlaisiin projekteihin. Nykyään tiedän entistä paremmin sen, että en minä mistään mitään kauheasti tiedä, mutta haluan tietää lisää. Tärkein tiedon mitta on se, että uskaltaa kurottaa sellaista, joka kutittaa uteliaisuutta.

Nikulan teos Suomalainen rivitalo (SKS, 2014) on esimerkki tietokirjasta, joka on löytänyt tiensä suuren yleisön käsiin ja koskettaa arkielämään liittyvällä sisällöllään. Kirja johti myös Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämään Vuoden tietokirjailijapalkintoon, joka myönnettiin Nikulan lisäksi Kai Häggmanille, Tellervo Krogerukselle, Panu Rajalalle ja Juha Vakkurille Helsingin Kirjamessujen yhteydessä lokakuussa 2015.

– Onneksi sain rivitalo-teoksen kustannustoimittajaksi tänä syksynä eläkkeelle siirtyneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Rauno Endénin. Hänen kanssaan oli ilo tehdä yhteistyötä.

Nikula on vuosien varrella julkaissut runsaasti myös englanniksi ja kiertänyt tutkijana maailmaa. Englanninkielisistä artikkeleistaan hän on tehnyt kokoomateoksen omakustanteisesti.

– Nyt ongelmani on se, että suomeksi kirjoittamiani artikkeleitani en ole hoksannut koota yhteen. Yritän seuraavaksi ehkä koota niitä ja lehtijuttujani verkkosivuilleni.

Edelleen tekemistä riittää loputtomiin, vaikka Nikula on yrittänyt hidastaa vauhtiaan.

– Päässäni pyörii hämärä projekti, jota en ole vielä pistänyt paperille. Minulta on myös tilattu joitain pienempiä juttuja.

Nikula on ollut kysytty luennoitsija eläkkeelle jäämisen jälkeenkin. Yliopistolla hän on pitänyt yksittäisiä luentoja, mutta kokonaiseen luentosarjaan ei ole aikaa – eikä toisaalta yliopiston tiukentunut rahoitustilannekaan mahdollista dosenttien hyödyntämistä opetusvahvuudessa niin paljon kuin aikaisemmin.

– Tunnen nykynuorten seurassa olevani ikääntynyt Peppi Pitkätossu. Opettaminen on minusta ollut aina hauskaa ja siihen pitää liittyä jotain kokemuksellista – keskusteluiden kautta asiat jäävät paremmin mieleen. Ensimmäinen dosenttina vetämäni ulkomaan ekskursio oli Eidoksen kustantama 30 taidehistorian opiskelijan retki jaettuun Berliiniin. Pienempien ryhmien kanssa olen käynyt siellä toistamiseen ja lisäksi ainakin Pariisissa ja Tukholmassa. Uskon, että matkoista on jäänyt myös opiskelijoille hyviä muistoja ja tietotaitoa.

– Kotimaan ekskursiot ja jo Helsingin kiertäminenkin jalan ja polkupyörällä on ollut antoisaa, kun reitti on suunniteltu harkiten. Vielä eläkkeellä ollessani minua pyydettiin vetämään alkukesän valoisassa yössä arkkitehtuuria havainnoiva pyöräretki, joiden idean joskus maailmalta nappasin. Vaikka en enää lähtenyt leikkiin, ilahduin siitä, että opiskelijoillakin ovat säilyneet muistot siitä, miten vahvasti yhdessä koimme tututkin esikaupungit, kun poljimme niiden läpi aikaan, jolloin autot vielä nukkuivat ja aurinko valaisi hiljaiset kadut oudosta suunnasta.

• ”Kelpo rivarinpätkä”, Keskisuomalainen 18.10.2015
• “Riitta Nikula matkasi ympäri Suomea kuvaamassa toista sataa rivitaloaluetta”, Helsingin Sanomat 25.1.2015
• “The Finnish Rowhouse 1900–1960. From working-class housing to middle-class dream”