Parhaat muistoni yliopistosta ovat ne hetket, jolloin olen yhdessä kollegoideni kanssa saanut aikaan jotain kollektiivista. Minulla on yksi erityisen lämmin muisto kolmannesta Pohjoismaisesta aatehistorian jatko-opiskelijoiden konferenssista (NIHK), jonka ryhmä jatko-opiskelijoita järjesti historian laitoksella vuonna 2001.

Meitä oli noin 7–8 henkilöä, jotka suurella innolla ryhtyivät järjestämään korkeatasoista konferenssia, ja onnistuimmekin saattamaan koko hankkeen kunnialla loppuun asti. Kaikki rahoituksesta käytännön järjestelyihin, tieteelliseen sisältöön, key note -puhujiin, illallisiin jne. valmisteltiin pienintä yksityiskohtaa myöten. Kun itse konferenssi sitten alkoi, pystyi tuntemaan kaikesta, että olimme laittaneet kaikkemme likoon. Me, jotka olimme järjestämässä NIHK2001-konferenssia, tiedämme että se on elinikäinen muisto.

Minulla on muistikuvia polkupyörän vuokraamisesta erään Princeton-professorin vaimolle, eri menyiden koemaistamisesta Suomenlinnan Upseerikerhon ravintolassa ja kaikenlaisista muista käytännön asioista. Silloin työskentelimme totisesti ryhmässä ja saimme aikaan jotain suurta.