Takaisin

Pekka Impiö

Pekka Tapani Impiö
21.12.1965, Ranua

Filosofian maisteri (yleinen historia) 1992 Helsingin yliopisto, EU-opintokokonaisuus 1993 Turun yliopisto, MBA 2002 Helsingin kauppakorkeakoulu

Toimitusjohtaja, TutorHouse Oy 2010–
Liikkeenjohdon konsultti, 2005–2009, Eera Finland Oy
Toimitusjohtaja, 2002–2004, Keskuskauppakamarin Palvelu Oy
Osastopäällikkö, 1998–2001, Keskuskauppakamari
EU-asiamies, 1994–1997, Keskuskauppakamari

Kuva: Steffi Sjöholm
Teksti: Pekka Impiö (Olli Siitonen toim.)

Humanistin uran käännekohtia

Yksi urani käännekohdista tapahtui, kun työskentelin kesätoimittajana Taloudellisessa Tiedotustoimistossa kesällä 1989. Havaitsin kesän aikana, että elinkeinoelämässä keskusteltiin kiivaasti eri foorumeilla Euroopan taloudellisesta integraatiosta sekä Suomen liittymisestä Euroopan talousalueeseen tai jopa Euroopan yhteisöön. Tätä keskustelua ei käyty lainkaan opiskeluympyröissäni. Ihmettelikin kesänä aikana, että mistä kaikessa tässä yhdentymisessä oikein on kysymys, kun yritykset veivät asiaa päättäväisesti eteenpäin.

Koska olen luonteeltani utelias ja kiinnostun kaikesta uudesta, päätin kesän lopulla ottaa asiasta selvää. Paras tapa oli syventyä Euroopan yhdentymisen teemojen opiskeluun yliopistossa. Tämä osaamisen tuloksena minut kutsuttiin vuosia myöhemmin - opintojen jo päätyttyä - Keskuskauppakamariin töihin, vaikken ollut hakenut mihinkään tehtävään. Suomessa elettiin tuolloin keskellä 1990-luvun lamaa. Tästä alkoi humanistin ura elinkeinoelämässä.

Toinen käännekohta oli päätös heittäytyä vuoden 2009 lopussa tyhjän päälle yrittäjäksi erittäin kiinnostavasta ja kohtuullisesti palkatusta liikkeenjohdon konsultin tehtävästä. Syynä tähänkin päätöksen oli kiinnostukseni uuden mahdollisuuden selvittämiseen ja toteuttamiseen. Työtehtäväni ovat aina liittyneet uusimman tiedon tai osaamisten tuotteistamiseen ja kaupallistamiseen. Näin myös yritysidea kumpusi tästä ja tietenkin havaitusta tarpeista. Perustimme yrityksen nimeltä TutorHouse Oy, joka tarjoaa suomalaisten opettajien osaamista ja julkistaa opetusta täydentäviä, yksilöllisiä lisäopetuspalveluja suomalaisille perheille alakoululaisesta abiin.

On ollut äärimmäisen kiinnostava luoda Suomeen uutta palvelualuetta. Kun suomalaista koulutusosaamista ollaan kovasti viemässä ulkomaille, on suhteellisen luontevaa ajatella, että samaa osaamista on tarjolla yksityisesti myös suomalaisten tarpeisiin.

Uudet ilmiöt ovat tarjonneet mahdollisuuksia. Kuva: Steffi Sjöholm.

 

Takaisin