Päädyin opiskeluaikana töihin jo ensimmäisen kevätlukukauden alussa. Laitoksen ilmoitustaululla haettiin iltatyöläisiä Helsingin Kaupunginteatterin infopisteeseen, jossa olin muutamana iltana viikossa parin vuoden ajan. Työsuhde-etuna sai istua teatterin katsomossa jos vain paikkoja oli vapaana, ja tätä etua tuli hyödynnettyä tiuhaan.

Kaupunginteatterista siirryin Lilla Teaterniin, jossa vieraaksi jäi lähinnä vain näyttelijän työ. Työskentelin narikassa, lippukassassa ja markkinoinnissa, kuiskasin, pystytin lavasteita, hoidin rekvisiittaa ja toimin lopulta tuotantoassistenttina ja tuottajana.

Vaikka työpaikka kirjallisuuden alla oli se, johon tähtäsin, myös teatterityö jätti niin hyvät muistot, että alalle oli mukava palata kun mahdollisuus siihen tarjoutui lähes 17 vuotta myöhemmin. Kansallisteatterin tuotantojohtajana vastaan siitä, että katsomossa on yleisöä, palkanmaksuun on rahaa, ihmiset pysyvät työkuntoisina, rakennus pystyssä ja kuohuviinit kylmänä. Edelleen, yli neljän vuoden jälkeen, joka päivä tulee eteen jotain uutta opittavaa. Humanistikin voi huomata innostuvansa excelin kaavoista tai osakeyhtiölain pykälistä.