Takaisin

Päivi Isosaari

Päivi Katariina Isosaari
15.4.1968, Loimaa

Filosofian maisteri 1994 (yleinen kirjallisuustiede), Helsingin yliopisto

Tuotantojohtaja 2011-, Suomen Kansallisteatteri

Toimitusjohtaja 2006–2011, Like Kustannus Oy
Kustannustoimittaja, tuotepäällikkö, myyntipäällikkö, markkinointipäällikkö 1994–2005, Kustannusosakeyhtiö Otava
Tuotantoassistentti, tuottaja 1992–1994, Lilla Teatern

Tekstit: Päivi Isosaari (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Haaveeni

En toivo että haaveeni toteutuu vielä, koska se tarkoittaisi työttömyyttä tai varhaista eläköitymistä. Haaveilen toisinaan sellaisesta elämästä, jossa olisi mahdollista käydä päivisin elokuvissa, taidenäyttelyissä tai lenkillä ja iltaisin lukea kirjaa ilman että uni tulee jo ensimmäisen sivun jälkeen. Eikä mikään estäisi lähtemästä viikoksi mökille katsomaan järven jäätymistä.

Aikaa ja halua harrastaa kulttuuria toivon muillekin. Kovin usein kuulee tuota samaa valitusta siitä, kuinka vähän vapaa-aika on. On niitäkin, joiden elämään kulttuuri ei kuulu juuri lainkaan. Uskon, että se tarkoittaa myös köyhempää elämää.

​

 

Takaisin