Olen unelma-ammatissani. Ylen aamu-tv:n toimituksessa ei ole kahta samanlaista päivää. Mahtavinta aamu-tv:ssä on aiheiden kirjo: juontaja pääsee haastattelemaan yhtä lailla tavista kuin julkkistakin, niin sirkustirehtööriä kuin presidenttiäkin. Ei ole yhtä sapluunaa, jolla haastattelu tehdään; haastattelijan on jatkuvasti haastettava itseään ja löydettävä paras tapa saada haastateltavasta kaikkein oleellisin irti.

Yleisin kysymys jonka ihmiset esittävät minulle on ”mihin aikaan joudut heräämään?” Kerrottakoon nyt tässäkin, että klo 3.30 kahtena aamuna viikossa. Ja hyvin jaksaa, koska on vain päivä- ja aamuvuoroa, eikä kaikkia mahdollisia vuoroja kellon ympäri.

Olen ollut töissä muun muassa matkaoppaana, aikuisten englanninopettajana, asfalttimiehenä, tulkkina, siivoojana sekä kaupan kassalla ja lihatiskillä. Ja joka ikinen työpaikka on jollain tapaa lisännyt ymmärrystäni ympäröivästä maailmasta.

Ärsyynnyn edelleen muistellessani yhtä Porthania-kahvion keskustelua, jossa eräs opiskelutoveri tokaisi, ettei voisi koskaan mennä kesätöihin siivoojaksi, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Vähän aikaa sitten näkyi Helsingin Sanomissa vastaavanlainen mielipidekirjoitus, joka koski kaupankassoja. Toivottavasti putkiaivot eivät valloita tätä maailmaamme. Kokemukset eri töistä, eri aloilta, eri ihmisistä ja eri kulttuureista yleensä kitkevät ennakkoluuloja ja hälventävät mustavalkoista minäkeskeistä ajattelua. Humanistin pitäisi ymmärtää tämä.

• Väsyneiden aamu-tv-juontajien nauruhepuli, Ylen Elävä arkisto 8.12.2011