Ikääntyvänä humanistina haluan rohkaista kaikkia nuoria kuuntelemaan sisäistä paloaan ja valitsemaan oppiaineekseen jotain, mistä on aidosti kiinnostunut. Turvallisen, eläkevirkoihin perustuvan työmaailman murtuessa pirstaleiseksi itsellisten yrittäjien verkostoksi moni nuori on pelokas ja pyrkii valitsemaan ikään kuin varman päälle.

Mutta mikä on varmaa? 2000-luvun alussa varmin akateeminen ura tuli Teknillisestä korkeakoulusta. Vain runsaat kymmenen vuotta myöhemmin diplomi-insinöörien työttömyys ei hämmästytä ketään. Nyt näyttää siltä, että lääkärin ammatti on varmin keino rikastua. Vaan onko se oikea lähtökohta raadolliseen ammattiin? Ja kuinka kauan lääkärien ylivertainen asema palkka- ja arvostustilastoissa jatkuu?

Sen sijaan kiinnostumalla kuolleista kielistä, arkeologiasta ja neuropsykologiasta voi olla oman elämänsä herra, koko pitkittyvän työuran ajan niin, että eläkkeelle jääminen tuntuu kuolemaakin kauhistuttavammalta ajatukselta. Meille humanisteille työ on useimmiten elämäntapa, ja siksi niin merkityksellinen asia.

Yliopistolta toivon ymmärrystä nuoruutta kohtaan. 20-vuotias on liian nuori tietämään kaikkea. Hänelle on annettavaa aikaa, mahdollisuus erehtyä ja valita uudestaan, onni etsiä ja löytää. Vain sillä tavalla koulutetaan onnellisia työntekijöitä.