Historianopintoihin minua houkutteli kokemus peräti viidestä eri tavoin inspiroivasta Norssin historianopettajastani. Ensimmäinen oli marxilainen, toinen juurevasti isänmaallinen, kolmas korostetun vähäeleinen ja neljäs opetti koko kehollaan – viides taas luennoi jonkinlaiseen yliopistotyyliin. Yhteistä heille oli peittelemätön kiinnostus opettamaansa aihetta kohtaan. Kun vielä latinanopettajani oli yhtä inspiroiva kuin edellä mainitut yhteensä, otin myös latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden opinto-ohjelmaani.

Yliopistossa persoonallisuuksien kirjo luonnollisesti laajeni, eikä kaikista heistä voinut välittyä palavin intohimo opiskelijoille asti ainakaan luento-opetuksessa. ”Tästähän aiheesta voisi pitää kokonaisen luentosarjan”, saattoi lohkaista dosentti, jonka asia ei kuitenkaan riittänyt edes sen luennon mittaiseksi, vaan alkoi myöhässä ja päättyi etuajassa. Onneksi oli räikeitä poikkeuksia, jotka osoittivat todeksi, että luento-opetuksen ei tarvitse olla mekaanista tiedonsiirtoa muistiinpanoista toisiin suurella hävikillä. Vuosikymmenten takaakin muistan kiitollisuudella näkemyksiä ja detaljeja yhtä hyvin Suomen talonpojan kuin Islaminkin historian luennoista – Trimalchion pitojen tekstiselityksistä puhumattakaan.

Ensimmäisestä vuodesta alkaen opiskelijaelämä oli muutakin kuin luentoja ja tenttejä. Ainejärjestö Kronoksessa järjestimme vuodenkierron bileet, mutta myöskin kunnianhimoista opinto-ohjelmaa, kuten ”Elokuva etsii entistä” -seminaarin elokuvan ja historian suhteesta. Kirjoitimme, hankimme kirjoituksia, taitoimme ja painoimme Kronikkaa, myös 40-vuotisjuhlanumeron (1985), jota varten haastattelimme koko joukon aiempien sukupolvien Kronos-aktiiveja. Tuotimme juhliin Wapaan Näyttämön teatteriesityksiä, joissa innostus korvasi kaiken muun tarpeellisen puutetta. Muistan vieläkin amerikkalaisen vierailevan professorin pyyhkivän hikeä kaljultaan, kun joulubileissä Dario Fon pääsiäisnäytelmässä ”Ilveilijät ristin juurella” naulasimme päähenkilöä puuhun. Keksimme kaikenlaista, mistä ehkä osa olisi saanut jäädä keksimättäkin – esimerkiksi kaljaviestin korvaaminen koskenkorvaviestillä, jonka voittajajoukkue sai palkinnoksi vielä yhden pullon Koskenkorvaa.

Musiikki oli Kronoksen juhlissa tärkeää: lauluesityksiä oli yleensä ja toisinaan bändikin. Rauli Badding Somerjoen Kronos-keikan missasin, mutta pj-vuotenani 1985 olin järjestämässä Kronoksen tammikuun bileisiin Freud Marx Engels & Jungin kaikkien aikojen ensimmäisen keikan ja toukokuun 40-vuotisjuhliin kutsuimme juuri ensimmäistä levyään julkaisevan Lapinlahden linnut. Bileet tavattiin päättää Georg Otsin Saarenmaan valssiin, joka soi useimmiten vinyyliltä, joskus C-kasetilta.

Georg Ots laulaa Saarenmaan valssin suomeksi