Kiinnostukseni antiikin historiaan ja latinan kieleen kasvoi rakkaudeksi Välimeren kulttuuria ja erityisesti Italiaa kohtaan. Opintojeni alussa suuntauduin antiikintutkimukseen ja olin Villa Lantessa sekä lyhyellä että syksyn mittaisella tieteellisellä kurssilla.

Yliopiston ilmoitustaululta löytyi myös mahdollisuus osallistua arkeologisiin kaivauksiin Cerveterissä, Etruriassa, Gruppo Archeologico Romanon kanssa. Kun vielä interrail-matkanikin pyyhkivät pitkin saappaanvartta, olin pikkuhiljaa saavuttanut sellaisen kielitaidon, että olin kuusi viikkoa puumarkkinatieteen graduntekijän tulkkina selvittämässä, miten italialaiset ovien, ikkunoiden ja huonekalujen valmistajat käyttävät pohjoisia puulajejamme. Teollisuusalueiltakin löysin kulttuuria ja inhimillistä kanssakäymistä arvostavia italialaisia ja tajusin lopullisesti, että Italian viehätys ei ollut vain kiinnostustani sen taiteeseen ja korkeakulttuuriin.

Tiedekeskus Heurekassa eräs kiehtovimpia hankkeitani on ollut suunnitella ja käsikirjoittaa Italian renessanssia käsittelevä ohjelma Suomen suurimmalle projisiointiopinnalle eli Heurekan Verne-teatterin 500 neliömetrin kokoiseen kupoliin. Esidigitaalisen tekniikan aikana ohjelma rakennettiin koko kuvun kalansilmädiakuvista, joihin yhdistettiin elävää kuvaa kolmen ruudun videopanoraamana.

Italia-harrastusta olen voinut syventää Suomessa Società Dante Alighierin toiminnassa. Olemme kutsuneet Suomeen kielen, kulttuurin ja yhteiskunnan asiantuntijoita Italiasta, kuten elokuvaohjaajia, historioitsijoita, kirjallisuudentutkijoita, mutta myös väärennösmuseon johtajan, roomalaisen näkövammaisen lakimiehen, tiedeklovnin, sardinialaisia tenorilaulajia ja ensimmäisen italialaisnaisen, jolla on liikennelentolupakirja.

Myös tiedekeskusalalla on syntynyt syvää yhteistyötä Italiaan, erityisesti Trenton tiedemuseon MuSen eli Museo delle Scienzen uudisrakennushankkeen yhteydessä. Toimin tuolloin museon visioryhmässä ja nyttemmin museon tieteellisessä neuvottelukunnassa vastuualueenani kansainvälinen yhteistyö.