Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimen (ICTY) palveluksessa ollessaan Matias Hellman lähetettiin entisen Jugoslavian alueelle tiedottajaksi ja yhteyshenkilöksi paikallisen väestön pariin.

– Sotarikostuomioistuimessa huomattiin haasteeksi se, että paikallisella väestöllä ei ollut tarpeeksi informaatiota tuomioistuimesta tai tieto oli vääristynyttä taikka yksipuolista, vaikuttaen negatiivisesti asenteisiin tuomioistuinta kohtaan sekä viranomaisten halukkuuteen avustaa tuomioistuimen toimintaa. Tämän takia ICTY päätti lähettää työntekijöitään alueelle levittämään oikeaa tietoa. Ohjelman nimeksi otettiin outreach-käsite, jolle ei tunnu olevan hyvää vastinetta suomen sen enempää kuin serbian, kroaatin tai bosnian kielessä. Outreach viittaa aktiiviseen viestintään ja kahdensuuntaiseen kanssakäymiseen sidosryhmien ja väestön kanssa siellä, missä he sijaitsevat.

Hellmanin etuna oli hyvä serbokroaatin kielitaito, joten hänen oli helppo lähestyä paikallisia ja esiintyä erilaisissa keskustelutilaisuuksissa.

– Tärkeintä oli pyrkiä ymmärtämään paikallisten omia näkemyksiä oikeusprosessista. Tehtävässä oppi nopeasti mitä voi ja kannattaa sanoa.

Vuosien aikana hän huomasi, että työtä oli paljon ja se oli kuluttavaa.

– Psykologisesti tehtävä oli vaikea. Outreachiin kohdistui alusta alkaen suuria odotuksia, jotka eivät olleet täysin realistisia. Oletettiin, että viestinnällä voidaan muuttaa radikaalisti asenteita tuomioistuinta kohtaan. Ajateltiin myös oikeudenkäyntiprosessin ja rikollisten tuomitsemisen tuovan asioihin lopullisen päätöksen. Myöhemmin kävi selväksi, että poliittinen diskurssi on niin vahva ja sodan jättämät arvet niin syvällä, ettei tuomioistuimen toiminta voi parhaimmillaankaan saada radikaaleja muutoksia aikaan.

Oman ongelmansa tilanteeseen Hellmanin mukaan toi se, että sotarikostuomioistuin sijaitsi Haagissa, melko kaukana entisestä Jugoslaviasta, toimi ensisijaisesti englanniksi ja ranskaksi ja sovelsi oikeudenkäyntisääntöjä joista jotkut poikkesivat huomattavasti entisen Jugoslavian alueen oikeusperinteistä. Suurimmaksi ongelmaksi nousivat kuitenkin poliittiset tekijät ja Jugoslavian hajoamissotien jättämät traumat.

– Bosniassa työskennellessäni tajusin, että todellisuus ei ole niin yksioikoinen kuin mitä helposti kuvitellaan.

Hellman huomasi, että vaikka oikeus antaisikin tuomion jostain rikoksesta, se ei välttämättä vastaa paikallisten tai uhrien omaisten käsitystä oikeudenmukaisuudesta, eikä oikeuden tuomiota välttämättä hyväksytä oikeana tai totuudenmukaisena - todisteista, perusteluista ja aktiivisesta tiedottamisesta huolimatta.

– Kaikilla on jonkinlainen narratiivi siitä, mitä on tapahtunut ja oikeusprosessin alkaessa myös odotukset siitä, mitä prosessilta haluaa. Odotukset voivat kuitenkin olla liian korkeat tai epärealistiset suhteessa oikeudenkäynnin säännöksiin ja tuomioistuimen rooliin sekä toimivaltaan.

Vastoinkäymisistä huolimatta vuosiin ICTY:n palveluksessa kuului monia antoisia hetkiä.

– Urani alussa eräs opiskelijaryhmä Zagrebin oikeustieteellisestä teki opintoretken Haagiin ja vietti viikon vierailulla ICTY:ssa. Muistan, kun eräs heistä sanoi vierailun lopussa minulle, että oli ollut aluksi kriittinen tuomioistuinta kohtaan, mutta oli vaihtanut mieltään, kun oli huomannut kuinka vakava ja ammattimainen organisaatio lopulta on kyseessä. Silloin sain vahvistuksen sille, että työlläni on merkitystä.

Hellman painottaakin, että tehokkaalla viestinnällä voidaan ehkäistä monien väärinkäsitysten syntymistä.

– Jos olen jotain oppinut, niin sanoisin, että viestintä täytyy aloittaa mahdollisimman ajoissa ja kyseisen organisaation pitää todella olla läsnä paikan päällä mahdollisimman vahvalla tiimillä. Niin vaativaa tehtävää kuin kanssakäymistä keskeisten sidosryhmien kanssa ei voi jättää parille juniorityöntekijälle.