Matias Hellman saapui yliopistolle vuonna 1990. Kesti muutaman vuoden ennen kuin hän oli päässyt jonkinlaiseen varmuuteen siitä, mitä alaa haluaisi opiskella.

– Ensin opiskelin matematiikkaa. Se oli lempiaineeni lukiossa, mutta yliopistolla se ei oikein iskenyt. Seuraavana vuonna kokeilin kauppakorkeakoulua. Vuonna 1992 suuntauduin suomen kielen puolelle ja seuraavana vuonna kävin kokeilemassa myös Sibelius-Akatemian musiikinkasvatuslinjaa. Näistä ainoastaan suomen kieli tarttui sivuaineena lopulta matkaan.

Lopulta Hellman valitsi pääaineekseen slaavilaiset kielet ja kulttuurit humanistisen tiedekunnan puolelta, pääkielenä serbokroaatti. Kielen opiskelun hän oli aloittanut jo ensimmäisenä vuotena yliopistolla, päähänpistosta.

– Kävin Interraililla Jugoslaviassa vuonna 1990. Paikallinen kieli vaikutti kiinnostavalta ja sellaiselta, että sitä voisi oppia suhteellisen helposti. Olen aina tykännyt kielistä ja oli selvää, että mitä tahansa ryhtyisinkään opiskelemaan, niin kielet tulisivat olemaan aina mukana. Lisäksi olin opiskellut koulussa pitkän venäjän, joten slaavilaisille kielille oli vahva pohja.

Monelle humanististen aineiden opiskelijoille tyypilliseen tapaan Hellman ei ajatellut työllistymistä vielä opiskeluvaiheessa. Hän opiskeli sitä, mikä häntä itseään kiinnosti.

– Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt vähän enemmän ajatella tulevaa työelämää. Aion kyllä neuvoa omia lapsiani miettimään jo hieman aikaisemmassa vaiheessa opintojen ja työelämän suhdetta, ei niin, että täytyy heti suunnata uraputkeen, mutta ainakin pitäisi olla tietoinen mahdollisuuksista ja valintojen seurauksista.

Serbokroaatti on pieni oppiaine Helsingin yliopistossa, joten osaajia on harvassa. Hellman löysi töitä jo opintojen aikana viranomaisten kautta asioimistulkkina. Ulkomaille hän ei ollut erityisesti ajatellut suuntaavansa, mutta kuultuaan kaveriltaan työpaikasta, jossa tarvittaisiin juuri serbokroaatin osaajia, hän päätti tarttua tilaisuuteen.

– Täysin sujuva serbian, kroaatin tai bosnian kielitaito oli ainakin 90-luvulla suhteellisen harvinainen osaamisala Suomessa. Työpaikkoja tosin kielen parissa ei täällä, ainakaan minun valmistumiseni aikoihin, juurikaan ollut. Onneksi sain töitä YK:n entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimesta vuonna 1999. En ole katunut ulkomaille lähtemistä.

Hellman työskenteli Alankomaiden Haagissa sijaitsevan sotarikostuomioistuimen kenttätoimistoissa Kroatiassa ja Serbiassa aluksi yhteensä neljä vuotta. Sieltä löytyi myös vaimo, serbialainen juristi, joka hänkin työskentelee sotarikoksiin liittyvien asioiden parissa.

Tiedottajan tehtäviä hoitaessaan Hellman kiinnostui kansainvälisestä oikeudesta ja päätyi muuttamaan vaimonsa kanssa Englantiin, koska Essexin yliopistossa oli mahdollisuus suorittaa vuodessa oikeustieteen maisterin tutkinto (LLM) kansainvälisten ihmisoikeuksien alalta ilman aiempia oikeustieteen opintoja.

– Oli todella antoisaa irrottautua työelämän hektisestä rytmistä ja paneutua opiskelijan vapaudella ajattelemiseen, lukemiseen, oppimiseen ja kirjoittamiseen. Opinnot tuntuivat erityisen kiinnostavilta, koska olin ollut tekemisissä samojen asioiden kanssa työtehtävissäni. Olin ensin ajatellut hakea opiskelemaan ihmisoikeuksia Essexin MA (Master of Arts) -linjalle, mutta loppujen lopuksi LLM (Master of Laws) oli ehdottomasti parempi vaihtoehto ajatellen työtehtäviä kansainvälisissä organisaatioissa.

Opinnoista oli erityisesti hyötyä Hellmanin vaihtaessa Kansainvälisen rikostuomioistuimen (International Criminal Court, ICC) palvelukseen Haagiin.

– Toisen tutkinnon myötä olen vahvistanut asiantuntijuuttani ja saanut muodollisemman pätevyyden kansainvälisen oikeuden alalta, vaikka en olekaan juristi siinä mielessä, että voisin mennä oikeussaliin edustamaan ketään.