Yliopistoajoilta muistuu mieleen erityisesti rehtori Ernst Palmén. Hän suhtautui erityisen myötämielisesti ja rennosti ylioppilaskunnassa toimiviin opiskelijoihin. Palméneilla oli tapana kutsua ylioppilaskunnan hallitus kotiinsa vappuna. Töölössä nostettiin monta maljaa ja laulettiin iloisesti.

Olin ylioppilaskunnassa mukana myös silloin, kun Vanha ylioppilastalo paloi. Se oli järkytys, mutta nopeasti tehtiin päätös: Vanha uusiksi.

Yliopistoaikanani taistolaiset olivat vielä vahvoja erityisesti ainejärjestöissä. Niinpä Kronoksen hallituksessa oli vain kaksi ei-sosialistia. Suuressa viisaudessaan hallitus päätti äänestäen, että historian laitoksen esimies Yrjö Blomstedtille on käytävä viemässä lista neuvostovastaisista tenttikirjoista. Ymmärsin toki sairastua tuona päivänä, joten en ollut kannanottoa luovuttamassa.

Historian laitoksella oli monia ihailtavia opettajia: Päiviö Tommila, Matti Klinge, Päivi Setälä, Marjatta Hietala, Aura Korppi-Tommola, Jaakko Suolahti, Helge Pohjolan-Pirhonen, Ohto Manninen, Seppo Zetterberg ja Osmo Jussila. Pääsinpä kuuntelemaan vielä Eino Jutikkalan luennon talonpojan historiasta. On hienoa, että olen tavannut monia heistä myöhemmin ja heti on tullut tunne, että kuulumme samaan porukkaan.

Merkittävin kokemus opiskeluaikana oli Suomen ylioppilaskuntien (SYL) puheenjohtajuus vuosina 1980–1981. Työtä tehtiin opintotuen, opiskelija-asumisen ja ruokailun sekä opetuksen ja tutkintojen kehittämiseksi. Myös kulttuuri tuli uudelleen opiskelijatoimintaan kiihkeiden poliittisten vuosien jälkeen. SYL oli myös hieno ikkuna kansainväliseen yhteistyöhön. Olin tehtävässä ensimmäinen nainen. Kun naisia alkoi olla enemmän, perustimme ministeri Tarja Halosen kanssa SYL-siskot, joka tänä päivänä kokoaa yhteen eri vuosikymmenillä SYL:ssa toimineita naisia.

Pääosa opiskeluajasta kului siis muualla kuin luennoilla ja kirjastoissa. Maisterin paperit sainkin vasta yhdeksäntenä vuotena, mutta sinä aikana olin ollut jo vuosia työelämässä.