Marja-Liisa Vartio (silloin vielä Sairanen) kirjoittautui Helsingin yliopistoon vuonna 1944. Hän opiskeli taidehistoriaa sekä estetiikkaa ja nykykansain kirjallisuutta ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1950. Vartio ryhtyi kirjailijaksi.

Vartio kirjoitti pro gradu -tutkielmansa taidehistoriaan vt. professori Aune Lindströmin ohjauksessa. Tutkielma ei ole säilynyt, mutta tiedetään sen käsitelleen taiteilija Ilmari Aallon uraa. Säilynyt on sen sijaan nykykansain kirjallisuuden sivulaudaturtyö Piirteitä tulenkantajien lyriikasta, jonka Vartio suoritti professori Rafael Koskimiehelle vuonna 1949.

Valmistumista hidastivat siihen aikaan pakolliset latinan opinnot sekä taidekauppias Valter Vartion tapaaminen. Pariskunta avioitui jo vuonna 1945. Aviomiehensä kautta nuori opiskelija tutustui Helsingin kirjailija- ja taiteilijapiireihin. Töölössä asuva Vartio totesikin päiväkirjassaan vuonna 1949 elävänsä keskellä kirjallisuushistoriaa.

Vartion kirjailijanura alkoi runokokoelmilla Häät ja Seppele vuonna 1952. Runoudessaan hän käytti paljon kansanrunouden aineksia. Vartion suuria lyriikan esikuvia olivat Uuno Kailas ja Edith Södergran. Hän vaikutti myös osaltaan suomalaisen balladiperinteen uudistamiseen runollaan Balladi, joka käsitteli synnyttämistä ja äitiyttä. Vartion runojen parhaimmisto ilmestyi vuonna 1966 kokoelmassa Runot ja proosarunot.

Runous vaihtui proosaan jo 1950-luvun puolivälissä. Samoihin aikoihin, vuonna 1955, Vartio meni uusiin naimisiin kirjailija Paavo Haavikon kanssa, jonka oli tavannut Sylvi Kekkosen järjestämissä kirjailijoiden illanvietossa. Vartion ensimmäinen proosajulkaisu oli novellikokoelma Maan ja veden välillä (1955). Vartion romaaneista kenties omaperäisin on hänen ensimmäisensä, Se on sitten kevät (1957). Romaani on kuvaus aikuisen pariskunnan rakkaudesta ja miehen surusta naisen äkillisen kuoleman jälkeen.

Romaaninsa Vartio kirjoitti aina kolmesti ennen niiden julkaisua. Näin hän pystyi havaitsemaan ja korjaamaan mahdolliset rakenteelliset puutteet tai aukot kertomuksessa. Vartion pääteoksena on pidetty vuonna 1967 ilmestynyttä Hänen olivat linnut -romaania. Kuten oli luonteenomaista Vartion tuotannolle, teos oli kirjoitettu selkeällä ja yksinkertaisella kielellä ja sisälsi paljon huumoria ja ironiaa.

Hänen olivat linnut julkaistiin postuumisti, Paavo Haavikon ja Tuomas Anhavan viimeistelemänä. Vartio sairastui vakavasti vuonna 1966 ja kuoli vain 41 vuoden ikäisenä.  Suunniteltu väitöskirja itkijänaisista jäi vain haaveeksi. Marja-Liisa Vartion kirjailijanura oli lyhyt mutta merkittävä. Hän oli 1950- ja 1960-lukujen johtavia modernisteja ja vaikutti merkittävästi suomalaisen proosan uudistumiseen.

Lähteet

• Helena Ruuska, Marja-Liisa Vartio. Kuin linnun kirkaisu, Helsinki 2012.
• Jouni Tossavainen, Eriparin sukat. Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio, kuin linnun kirkaisu, Kiiltomato.net-verkkojulkaisu. Viitattu 13.5.2015.
• Marja-Liisa Vartio ja uusi proosa, Jyväskylän yliopiston Koppa-verkkojulkaisu. Viitattu 13.5.2015.
• H. K. Riikonen, Vartio, Marja-Liisa, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 13.5.2015. Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.