Olen palvellut kahta herraa, teatteria ja yliopistoa. Valmistuttuani sain kiinnityksen Helsingin kaupunginteatteriin, mikä sytytti kipinän teatteria kohtaan. Mutta sitä ennen yliopisto oli jo sytyttänyt kipinän tutkimukseen. Kun lähdin teatterista ulkomaille jatkaakseni tutkimustyötäni, en uskonut, että palaan enää koskaan takaisin teatteriin. Ja kun siirryin teatteriin, en uskonut koskaan palaavani takaisin yliopistoon.

Yliopisto antoi hienon mahdollisuuden työskennellä nuorten ihmisten kanssa. Joka syksy odotin jännityksellä, minkälaisia uudet opiskelijat nyt ovat, minkälaisiin uusiin ajatuksiin minun pitäisi sopeutua. Mutta kuitenkin tärkeintä oli tutkimus. Tosin sille jäi yhä vähemmän aikaa, kun minusta tuli laitoksen johtaja. Nuorelle professorille sälytettiin myös erilaisia koko tiedekuntaa käsittäviä hallinnollisia tehtäviä. Se oli kiinnostavaa, mutta meneillään oleva tutkinnonuudistus tuntui joskus pakkopullalta ylhäältä tulevine määräyksineen.

Viihdyin yliopistossa, mutta en pitkään miettinyt, kun minulle tarjottiin Suomen Kansallisteatterin pääjohtajan tehtävää. Mittasuhteet muuttuivat. Nyt johdettavanani oli teatteri, jossa työskenteli yli 250 ihmistä. En ollut tekemisessä vain samanlaisen koulutuksen saaneiden kanssa vaan edessäni oli koko yhteiskunnan kirjo. Sen joukon yhteinen päämäärä oli synnyttää kiinnostavia teatteriesityksiä. Johtajana sain osallistua tuotannon kaikkiin vaiheisiin. Elämä oli näytelmien lukemista, keskusteluja taiteilijoiden kanssa, taiteellisia ja taloudellisia suunnitelmia ja yhteydenpitoa rahoittajan eli opetusministeriön kanssa. En katunut lähtöäni yliopistosta, mutta yliopistokoulutukseni mahdollisti työskentelyni teatterinjohtajan tehtävässä.

Kun taidekorkeakouluista muodostettiin uutta Taideyliopistoa, sain palata jälleen yliopiston pariin. Teatterikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana olin jäsenenä toimikunnassa, jonka tehtävä oli hahmotella uuden yliopiston toiminnan periaatteet. Ympyrä sulkeutui, kun sain käyttää samanaikaisesti yliopistosta ja teatterista saamaani kokemusta. Ja nyt kun olen eläkkeellä, olen voinut keskittyä kirjoittamiseen, mikä lopultakin on ollut suurin intohimoni.