Parhaat yliopistomuistoni Helsingin yliopistossa liittyvät niihin hetkiin, kun olen oikeasti innostunut jostain uudesta asiasta, oli se sitten uusi tutkija, tutkimus tai oma idea, jonka näkee istuvan johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Uusien asioiden ja näkökulmien oivaltaminen, eli ehkä lyhyesti oppimisen ilo, on asia, joka on koukuttanut myös yliopistoajan jälkeen.

Selkeimmistä yksittäisistä muistoista haluaisin nimetä maisteriksi valmistumisen. Suuren juhlasalin tunnelma ja virallinen todistus filosofian maisterin tutkinnon suorittamisesta sekä perheeni ilo ja ylpeys lämmittivät sydäntäni pitkään ja saivat hakeutumaan jatko-opintoihin.

Maisterin papereiden saaminen kesti kunnioitettavat yhdeksän vuotta. Se ei 1990-luvulla ollut vielä humanistille mitenkään aivan poikkeuksellinen suoritus, mutta pitkä aika kuitenkin. Jos on hienoa innostua uudesta, niin myös saattaa aloitettu asia loppuun.