Tämä voi kuulostaa vähän kliseeltä, mutta minun on vaikea nimetä yhtä parasta muistoa siltä ajalta, kun opiskelin naistutkimuksen maisteriohjelmassa Helsingin yliopistossa. Minut ylipuhuttiin naistutkimuksen kurssille Turussa, mutta sitten se jo veikin mennessään.

Jos opiskeluaikaani Åbo Akademissa sävyttivät naistutkimuksen ja feminismin löytäminen, uuteen suomenruotsalaiseen yhteisöön astuminen, akateeminen elämä ja aktivismi, niin Helsingin yliopisto merkitsi minulle uusien urien löytämistä ja oman henkilökohtaisen elämäni ja ammatillisen urakehitykseni kannalta merkittävien tavoitteiden saavuttamista. Kirjoitimme yhdessä opiskelutoverieni kanssa suomalaista historiaa opiskelemalla uudessa maisteriohjelmassa.

Valmistuin ensimmäisten joukossa oppiaineesta, joka luo perustaa tasa-arvotyön kehittämiselle. Pohjoismaat ovat tasa-arvosta maailmankuuluja ja mielellään profiloituvat sen kautta, mutta koskaan aiemmin naistutkimuksella ei ole ollut akateemista maisteriohjelmaa Suomessa.

Olinkin koko opiskeluaikani odottanut, että pääsen opiskelemaan naistutkimuksen maisteriohjelmaan. Halusin kehittyä aihepiirin asiantuntijaksi ja koin, että ainoa tapa saada tietoa, tukea ja syventää osaamistani oli opiskella naistutkimusta pääaineena. Useat opiskelutoverini Åbo Akademista kuitenkin uskoivat valmistuttuaan, että naistutkimus oli saattanut heikentää heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Koin surulliseksi sen, että opiskelijat kokivat näin.

Sukupuoliin liitetyt stereotyyppiset oletukset sekä sukupuolen merkitys urakehitykseen on tullut myös työssäni esiin. On tärkeää, että sukupuolen vaikutus koulutusvalinnoissa sekä rekrytoinnissa tiedostetaan ja siitä on olemassa tietoa, jotta muutos olisi mahdollista.

Yksi monista muistoistani on, kuinka innoissani soitin rakkaalle opiskelukaverille Turkuun. Sain tietää, että toinen graduohjaajistani tulisi olemaan tutkija, joka tiesi kaiken sukupuolten tasa-arvosta kuntatasolla Suomessa. Hän oli Anne Maria Holli, nykyisin professori Helsingin yliopistossa.

Olen kokenut, että Ahvenanmaalta lähteneenä ja Åbo Akademin ruotsinkielisestä talous- ja yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta tulleena astuminen suomenkieliseen humanistiseen opiskeluympäristöön on ollut saavutus, josta ei ole puuttunut haasteita. Haasteet eivät aina ole liittyneet kieleen, vaan kyse on ollut myös kahden tiedekunnan välisistä eroista sekä naistutkimuksen monitieteellisestä luonteesta.

Kun kielitaitoni parantui, en löytänyt pelkästään ystäviä, vaan myös kollegoja. Verkostoni ja yhteistyötahoni laajentuivat aivan uusiin mittasuhteisiin ja suuntiin. Kokemus siitä, että olen voittanut niin monta haastetta ja luonut uusia uria tulee aina olemaan vahvin muistoni näistä kahdesta vuodesta.