On toukokuu vuonna 1990.  Olen ollut kaksi vuotta valmis filosofian kandidaatti ja nyt olen tajunnut, että en halua jättää opintojani siihen.  Haaveilen väitöskirjan tekemisestä, mutta ensin on suoritettava lisensiaatin tutkinto.  Olen irtisanoutunut Tapiolan kuoron intendentin virasta ja heittäytynyt tyhjän päälle.  Haen tutkimusapurahoja, kunnes saan varsinaisen jättipotin: kotimaisen kirjallisuuden laitos tarjoaa minulle muutaman kuukauden assistentin viransijaisuutta.

Käyn tekemässä työsopimuksen.  Olen riemuissani.  Haluan silittää ja taputella yliopistoa ja teen niin: kuljetan kättäni käytävän seinällä, livahdan luentosaliin ja hyväilen penkkien puupintaa.  Tekee mieli tanssia pitkin käytävää, ja kun kukaan ei näe, alan hypähdellä.  Tänne minä kuulun, täällä on kotini.  Päärakennus sulkee minut seiniensä sisään tiedonhalun turvaan.