Opiskeluajasta jäi erityisesti mieleen ympäristöestetiikan projektimainen kurssi, jossa meille opiskelijoille annettiin haasteeksi Lahden suunnitteilla ollut ohitustie ja sen tarkastelu estetiikan viitekehyksessä. Opettaja kutsui meidät kaikki äitinsä suureen maalaistaloon Hyvinkäälle. Kokkailimme yhdessä, kävelimme metsissä, keskustelimme ja pohdimme. Käytännön ympäristöestetiikan tapaus oivallutti elämyksellisesi kaikkia niitä teorioita, joista olimme väsymättä lukeneet ja kirjoittaneet.

Estetiikan tieteenala näyttäytyi nyt uudessa valossa - tärkeänä monialaisen kohtaamisen ja havainnon fenomenologian teoreettisena perustietona, jolla on tärkeä merkitys käytännöllisessä maailmassa. Toisten opiskelijoiden kohtaaminen opetti paljon sosiaalista ketteryyttä, aitoa vuorovaikutusta, vakuuttamis- ja vaikuttamisviestintää, argumentoimista, sitoutumista, jopa oman idean markkinointia ja myyntiä.

Rohkaistuin, innostuin ja itseluottamukseni kasvoi. Tajusin pärjääväni ei-rutiiniluonteisissa tehtävissä uuden edessä. Tajusin, että luovuus ja innovatiivisuus ovat hyviä asioita aidon ongelman ollessa kyseessä ja silti proaktiivisuus kannattaa: oli yhdessä saatava aikaiseksikin jotain näkyvää. Kirjoitimme yhdessä Pauline von Bonsdorffin kanssa kirjan, Ympäristöestetiikan polkuja, joka on luonteeltaan taideteos, mutta samaan aikaan filosofinen tietoteos.