Takaisin

Kirsti Manninen

Kirsti Marjatta Manninen (o.s. Aukia)
22.10.1952, Seinäjoki

Filosofian kandidaatti 1978, lisensiaatti 1978, tohtori 1987 (kotimainen kirjallisuus), Helsingin yliopisto

Vapaa kirjailija ja käsikirjoittaja 1983-

Kotimaisen kirjallisuuden dosentti 1988­-, Helsingin yliopisto
Mäntsälän pitäjänhistorian kirjoittaja 1978–1982
Historian tuntiopettaja 1974–1978, Järvenpään yhteiskoulu

Julkaisut, palkinnot ja erityissaavutukset:
Tietokirjoja, romaaneja, lasten- ja nuortenkirjoja, käsikirjoituksia
Maaseutumitali 1994 (Maaseutukeskusten Liitto)
Tirkistys tulevaisuuteen -palkinto 2000 (Väestöliitto)
Sotainvaliidien veljesliiton ansioristi 2001
Tietopöllö-palkinto 2006 Suomen lasten historia -kirjan tekijäryhmälle (Manninen − Kuisma − Kaakinen)
Plättä-palkinto 2007 (teoksesta Suden arvoitus)
Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinto 2009
Vuoden käsikirjoittajan Kultainen Venla yhdessä Antti Pesosen kanssa draamasarjasta Kansan mies 2014

Kuva: Jouni Harala / Otavan kuva-arkisto
Tekstit: Kirsti Manninen (Tomas Sjöblom, toim.)

HIRSIMÖKKI JA JÄÄHALLI

Olen vuodesta 1979 kirjoittanut kymmeniä näytelmiä oman kotikyläni Jokelanseudun Latoteatteriin. Tämä takahuoneselfie on otettu elokuussa 2015 Maija ja Pekka Halosen kanssa, kun esitimme Tuusulanjärven muusat trilogian toista osaa MAIJA. Kesällä 2016 on vuorossa Tillyn tarina.

Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana työni on jakautunut selkeästi kahteen lohkoon: kirjailijana olen työstänyt tekstiä yli sataan erilaiseen teokseen sekä omalla nimelläni että nimimerkillä Enni Mustonen. Käsikirjoittajana olen ollut tekemässä satoja tunteja TV-draamaa ja näytelmiä hyvin erilaisissa työryhmissä. Vaikka kumpikin kirjoitustyö vaatii sitkeää istumista tietokoneen ääressä, kirja ja käsikirjoitus ovat projekteina kaksi aivan eri asiaa.

Kirjan teksti muuttuu eläväksi vasta kun lukija tarttuu kirjaan ja ryhtyy kuvittamaan sanoja ja lauseita omilla mielikuvillaan. Siksi jokainen lukukokemus on erilainen ja ainutkertainen. Olen havainnollistanut kirjan ja lukijan kohtaamista vertauksella hirsimökistä. Kirjailija on itse valinnut mökin paikan, kierittänyt nurkkakivet paikoilleen, kaatanut ja karsinut puut, veistänyt hirret toisiinsa sopiviksi, hankkinut ikkunat ja oven, nikkaroinut penkin ja pöydän ja lavitsan, kutonut matot ja kirjaillut mietelauseet seinälle. Jokainen lukija tulee mökkiin yksin. Monet tosin kiertävät esimerkiksi Enni Mustosen tontin kaukaa eivätkä vaivaudu edes porraspäähän. Nekin, jotka mökin sisälle astuvat, saattavat kääntyä kannoillaan, jos sisustus ei hivele silmiä. Toiset taas palaavat mökkiin yhä uudelleen ja istuvat hiljaa lavitsalla nauttien sen tunnelmasta.

Käsikirjoittajana olen mukana arkkitehtien ryhmässä, joka tekee pohjapiirustuksia yleensä tietylle tontille, ts. kanavapaikalle, suunniteltuun suureen ja kalliiseen julkiseen rakennukseen. Tärkeää on jo työn alkuvaiheessa selvittää tilaajan ja tuottajan kanssa, millaista pytinkiä tähän toivotaan ja millainen on projektin budjetti. On turha suunnitella marmoripylväitä kuplahalliin, jos ne kuitenkin hylättäisiin rakennusvaiheessa. Minusta kiehtovinta käsikirjoittamisessa on ryhmätyö. Kun tarinaa kuljetetaan dialogeina, on erittäin hyödyllistä ja hauskaa, jos käsikirjoitustiimi on mahdollisimman moniääninen ja edustaa eri sukupolvia, taustoja ja elämänkokemusta.

Käsikirjoitus on kuitenkin vain pohjapiirros. Se muuttuu kolmi- ja neliulotteiseksi vasta ohjaajan, tuottajan, näyttelijöiden, lavastajien, puvustajien, maskeeraajien, musiikin- ja tehosteentekijöiden ja ennen muuta leikkaajien yhteistyön tuloksena. Hyvä käsikirjoitus, jota on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä ohjaajan kanssa, innostaa kaikkia antamaan projektiin oman panoksensa. Silloin tuloksena on rakennus, joka on paljon upeampi kuin me käsikirjoittajat saatoimme tietokoneittemme ääressä kuvitella. Jos tekijät eivät ymmärrä, hyväksy tai pysty toteuttamaan käsikirjoitusta, tulos on pettymys kaikille. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä tärkeämpänä pidän sitä, että koko tuotanto pyrkii alusta asti samaan suuntaan ja lopputulokseen.

Sekä hirsimökin että suurten pohjapiirrosten tekoon tarvitaan paljon tutkimus- ja taustatyötä. Siihen akateeminen tutkijankoulutus on antanut mahtavat eväät. On oltava valmis sekä kenttätyöhön että aherrukseen arkistoissa. Fiktio käyttää aina faktoja rakennusaineenaan, vaikka kyse olisi sadusta tai scifistä. Historiallisten romaanien kirjoittamisessa riemullisinta on tarinan kehittely tosiasioiden varaan ja niiden sallimiin kehyksiin. Kun flow valtaa kirjailijan tai työryhmän, työ ei tunnu työltä lainkaan. Silloin ollaan jumalten keinussa. Kaikki on mahdollista.

Takaisin