Aloitin opiskeluni 1990-luvulla. Aika oli kaksijakoista. Toisaalta meitä painoi laman varjo ja epävarmuus töistä; kukaan ei enää pitänyt eläkevirkaa selvänä asiana.

Maailma tuntui avautuvan, vaikka siinä vaiheessa se tarkoitti lähinnä Eurooppaa ja Erasmus-vaihtoa. Itse opiskelin Espanjassa ja Pietarissa. Pietari oli välivaiheessa. Nevski Prospektilla tarjoiltiin Baskin-Robbins -jäätelöä ja Moikan rannalla oli Pizza Hut, mutta Vasilinsaaren asuntolassa olivat ikkunat rikki, suihkusta tuli pelkkää jääkylmää vettä ja kulkukoirat valvottivat ulvomalla öisin. Tuntui, että olimme kaukana kotoa.

Silti se oli toiveikasta aikaa. Vaihtoehtokulttuuri kukoisti, Pushkinskaja 10:ssa juhlimme ikäistemme venäläisten kanssa ja uskoimme ihmisoikeuksien ja avoimuuden leviämiseen, siihen että vanhat vihollisuudet idän ja lännen väliltä purkautuvat. Miten luottavaisia ja viattomia me olimme silloin – vaikka noilla sanoilla emme todellakaan olisi itse itseämme kuvailleet silloinkaan.