Aamuvarhaisella syyskuussa 1975 sain valmiiksi graduni, jonka teema oli muuttunut YK:sta Tiibetin historiaan, ja kiikutin sen pikapikaa tiedekuntaan tarkastettavaksi. Iltapäivällä jo istuin Moskovan junassa matkalla kohti Kiinaa, jossa oli vallassa Mao Zedong ja jossa - myöhemmän historiankirjoituksen mukaan - elettiin vielä kulttuurivallankumousta.

Suomen opetusministeriö oli valinnut minut stipendiaatiksi Kiinaan ja ministeriön tuolloisen toivomuksen mukaisesti minäkin opiskelin maassa yhteensä kolme vuotta. Ensimmäinen lukuvuosi kului kieliopinnoissa Pekingin kieli-instituutissa (nyk. Beijing Language and Culture University), minkä jälkeen seuraavat vuodet saatoin erikoistua Kiinan historiaan Pekingin ja Nanjingin yliopistoissa.

Toki poliittisen ja yhteiskunnallisen muutoksen seuraaminenkin oli kiinnostavaa: kun kotiinpaluun aika kesällä 1978 koitti, Kiinassa vallassa oli Deng Xiaoping ja uudistusten tuulet jo aistittavissa. Tosin Dengin uudistushankkeita pidettiin vielä tuolloin yleisesti lähinnä ohimenevänä poliittisena kampanjana, jatkona aikaisempien kampanjoiden sarjalle. Olimme väärässä: nyt reformikautta on jatkunut jo 37 vuotta ja Kiinan kehitys on ollut valtaisa 70-lukuun verrattuna.

Lokakuussa 1979 suuntasin jälleen itään, tällä kertaa lentäen Japaniin, jossa Japanin opetusministeriön stipendiaattina pääsin Tokion yliopistoon tutkimaan Japanin ja Kiinan suhteita viiden vuoden ajan. Minusta tuli silloin myös japanilainen tohtori, kun väittelin siellä Zhang Taiyan -nimisen oppineen roolista Kiinan vuoden 1911 vallankumouksessa. Opintojen päättyessä pääsin suoraan töihin Suomen Tokion-suurlähetystön lehdistö- ja kulttuuriavustajaksi.