Vuoden 1986 lopussa lähetystön työ jäi taakseni, kun aloitin Suomen Akatemian kotiinpaluuapurahan turvin työskentelyn Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella. Kuitenkin jo seuraavana kesänä kutsu kävi Kööpenhaminaan, jossa Pohjoismaiden ministerineuvosto oli päättänyt uudelleenorganisoida Pohjoismaisen Aasian-tutkimusinstituutin (NIAS). Muutosten toimeenpanemiseen tarvittiin väliaikainen johtaja, jota tällä kertaa haettiin nimenomaan Suomesta. NIAS oli kolmen vuoden ajan minulle erinomainen näköalapaikka erityisesti pohjoismaiseen Aasian-tutkimukseen.

Jälleen välivuosi Helsingin yliopistossa tutkijana ja opettajana, kunnes vuonna 1991 itä jälleen odotti: kielenkääntäjän työ Suomen Pekingin-lähetystössä. Tosin ehdin viivähtää Kiinassa vain puolitoista vuotta, kun Helsingin yliopistoon kaivattiin Itä-Aasian kielten ja kulttuurien professuurin hoitajaa. Hoidin sitä väliaikaisesti noin kolmen vuoden ajan ja sen ohella osin myös uutta Japanin tutkimuksen oppituolia.

Vuodet 1996–2000 työskentelin lehdistö- ja kulttuurineuvoksena jälleen Tokion suurlähetystössä. Osa lähetystön uskollisista asiakkaista ei ollut huomannutkaan 9-vuotista poissaoloani muissa tehtävissä.

Syksyllä 2000 palasin jälleen Helsingin yliopistoon, tällä kertaa Renvall-instituuttiin, jonne aloin Japan Foundationin monivuotisella osarahoituksella ja rehtori Kari Raivion suosiollisella myötävaikutuksella valmistella Aasian ja Tyynenmeren alueen tutkimuksen opintokokonaisuutta. Ajankohtaisiin aiheisiin keskittyvästä englanninkielisestä kokonaisuudesta tuli heti hyvin suosittu paitsi opiskelijoiden myös potentiaalisten tuntiopettajien keskuudessa. Opintokokonaisuus sai humanistiselta tiedekunnalta kandidaatintutkinnon pääainestatuksen ja siihen saatiin myös yliopistonlehtoraatti. Yliopistouudistuksessa oppiaine yhdistettiin Itä-Aasian tutkimukseen.

Aasian ja Tyynenmeren alueen tutkimuksessa toimi alkuvuosina vierailevia japanilaisia professoreita Tokyo Foundationin rahoituksella. Aloin tammikuussa 2006 tutkia mahdollisuuksia saada joustavalla menettelyllä myös Kiinasta eri alojen korkeatasoisia asiantuntijoita Helsinkiin opettamaan. Käynti Hanbanissa (nykyisessä Konfutse-instituuttien päämajassa) myöhemmin samana keväänä vakuutti minut siitä, että Konfutse-instituutti, jollaisia Kiina itse osarahoittaa, olisi toteutuessaan paras tapa päästä tähän tavoitteeseen.

Tilaus instituutille tuli yllättävän nopeasti, kun pääministerit Wen Jiabao ja Matti Vanhanen syyskuussa 2006 sopivat instituutin perustamisesta Helsingin yliopistoon ja aiesopimus allekirjoitettiin yliopiston ja Hanbanin välillä. Varsinainen perustamissopimus signeerattiin toukokuussa 2007 ja instituutti, jota Helsingin yliopisto hoitaa yhdessä kiinalaisen partnerinsa Renmin University of Chinan kanssa, käynnistyi saman vuoden syyskuussa. Itselläni oli kunnia saada toimia paitsi apuna instituutin perustamisvalmisteluissa myös sen ensimmäisenä päätoimisena johtajana 2007–2011 sekä vielä uudemman kerran sivutoimisena johtajana syyskuusta 2014 heinäkuuhun 2015. Instituutilla on Helsingin ohella opettajia myös viidessä yliopistollisessa kielikeskuksessa eri puolilla Suomea, joten se on luonteeltaan valtakunnallinen.

Vuosina 2011–2014 työskentelin Suomen Japanin-instituutin johtajana Tokiossa. Olin vuoden 1996 alussa jättänyt opetusministeriölle sen toimeksiannosta selvityksen instituutin perustamismahdollisuuksista Japaniin. Varsinaisesti instituutti käynnistyi rehtori Yrjö Sotamaan, rehtori Kari Raivion, ministeri Aarno Karhilon, muotoilija Kenji Ekuanin ja lukuisien muiden vaikuttajien ponnistelujen tuloksena vuonna 1998. Oli hienoa saada työskennellä tässä itäisen Aasian toistaiseksi ainoassa Suomi-instituutissa, jota olin aiemmin ideoinut.