Tulin Helsingin yliopistoon Southamptonin yliopistosta, jossa tein kandidaatin tutkinnon. En tiennyt miten Helsingin yliopisto toimii enkä millaista suomalainen yliopisto-opiskelu on. "Vauhdikas opiskelijaelämä" meni oikeastaan ohi, sillä Helsinkiin tullessa olin jo äiti. Esikoinen syntyi toisen opiskeluvuoden jälkeen Englannissa ja kuopus kun päättelin opintojani Helsingissä.

Hauskat muistot liittyvät Latinalaisen Amerikan tutkimuksen opiskelukavereihin ja ainejärjestöön, Macondoon, jota olin perustamassa. Toimin myös sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Opiskeluvuosina haaveilin Latinalaisesta Amerikasta ja seurasin ihmisoikeuskysymyksiä. Professori Teivo Teivainen oli tutkija ja olin hänen ensimmäisellä ihmisoikeuskurssillaan. Yhdessä Teivon ja opiskelijajoukon kanssa perustimme epävirallisen ryhmän, HYLA:n, Helsingin yliopiston Latinalaisen Amerikan ihmisoikeusryhmän. Muutamaan mielenosoitukseen toin meiltä kotoa valkoisia lakanoita. Silitin ne ensin kotona, jotta tekstin maalaaminen olisi helpompaa. Pääsimme, kuten toivoimme, iltauutisiin. Inka-tyttäreni huomasikin heti - meidän lakanat!

Opiskelijana en ollut mitenkään hyvä, mutta olin kiinnostunut monista aineista: kielisosiologiasta, arkeologiasta, Latinalaisesta Amerikasta, Espanjan historiasta ja kulttuurista sekä kasvatustieteistä. Opiskeluvuosina aikaa kului harhailuun ja innostumiseen. Nyt jälkeenpäin katsoen huomaan, että ehkä liian paljon tapahtui yhtä aikaa ja olin liian monessa mukana. Kiinnostuin kaikesta, myös yliopiston ulkopuolella. Aloitin jatkotutkimuksenkin, sillä espanjankielisen maailman ilmiöt, kieli, kulttuuri ja politiikka kiehtoivat. Valitettavasti väitöskirjatutkimukseni jäi kesken.

Mutta ehkä on niin, että kaikesta on kuitenkin ollut hyötyä. Erityisesti Latinalaisen Amerikan opinnoista, joiden avulla sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani ja mikä johti mielenkiintoiselle uralle.