Kaari Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista. Hänen historialliset romaaninsa ja tietokirjansa ovat valottaneet erityisesti naisten, lasten ja arjen historiaa – kaikki teemoja, joista häntä ennen kirjoitettiin varsin vähän.

”Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen”, todetaan Kirjasampo-sivustolla.

Utrio syntyi kustantajaisän ja toimittajaäidin perheeseen, jossa kirjoittaminen oli luonnollista. Niinpä hyvällä itsetunnolla varustetun ja tarinoista pitävän nuoren naisen oli helppoa ryhtyä kirjoittamaan.

”Olosuhteeni ovat olleet moninkertaisesti suotuisammat kuin monen muun. Synnyin kirjalliseen maailmaan, hankin perusteellisen kirjallisen sivistyksen jo hyvin nuorena, minulla on korkea koulutus, teokseni ovat suosittuja. Olen ollut taloudellisesti itsenäinen, en riippuvainen apurahoista, ja kustantajani suhteen asemani on vahva”, Utrio toteaa kotisivuillaan.

Oikeastaan yllättävämpää on se, ettei Utrio tietoisesti haaveillut kirjoittajan työstä. Hän vain löysi itsensä kirjoittamasta opiskelujen loppuvaiheessa.

Kun Utrio aloitti uransa 26-vuotiaana, Suomessa ei juuri tehty tutkimusta keskiajasta.

– Varhaisimmat romaanini on tehty ruotsalaisen lähdemateriaalin pohjalta, joita heijastelin Suomeen, Utrio kertoo.

Historianopinnot ovat olleet mainio pohja kirjailijantyölle. Utrio kiittää opintojaan siitä, että hän on oppinut syventymään sellaisiinkin aiheisiin, jotka eivät ole tuntuneet aluksi kiinnostavilta.

– Kun tein pro seminaari -työtä Suomen ensimmäisestä diplomaattikunnasta, se oli jälkeenpäin ajateltuna oikein hyvä oppi. Sisältö ei ollut vastenmielistä, mutta se ei ollut sitä, mitä halusin tehdä.

Myös yliopistolla opitusta lähdekritiikistä ja monipuolisesta metodologiasta on ollut paljon hyötyä.

Utriolla on ollut kirjailijana erilaisia kausia. Välillä hän on kirjoittanut laajoja epookkeja ja sitten taas suppeampia välitöitä, toisinaan taas keskittynyt tietokirjallisuuteen. Tällä hetkellä hän on jälleen siirtynyt epookkiromaaneihin.

– Tietokirjallisuuden aika on ohi, olen sanonut kaiken, mitä on sanottavaa, Utrio toteaa.

Myös keskiaikaa hän on käsitellyt tarpeekseen. Muutos alkoi noin vuonna 2000. Silloin Utrio kirjoitti Yksisarvinen-nimistä romaania.

– Tiesin jo sitä kirjoittaessani, että se tulisi olemaan viimeinen keskiaikakirja.

Utrion 33. romaani ilmestyy elokuussa 2015. Siinä hän on perehtynyt Suomen autonomian ajan alkuun. Suomen ja Venäjän suhde kiinnostaa. Utrio on elänyt kylmän sodan varjossa yli puolet elämästään. Ja sitten yhtäkkiä kaikki muuttui, Neuvostoliitto ja Berliinin muuri hajosivat.

– Suomi kuului sata vuotta Venäjään. Suomen ja Tšetšenia valloitukset tapahtuivat kymmenen vuoden sisään toisistaan. Miksi Suomi selvisi niin hyvin ja Tšetšenia niin huonosti?

Yksi vastaus on se, että keisarit ovat suosineet Suomea.

– Suomalaisille oli suunnaton onni, että Aleksanteri I astui valtaan ja että hänen suosikkinsa olivat liberaaleja.

Kun Utrio täytti 60 vuonna 2002, hän päätti harventaa kirjojen ilmestymistahtia joka toiseen vuoteen.

– En halua enää raataa kuin elikko. Teen vain jotain hauskaa, kuin lasin shampanjaa. Se ei ketään vahingoita, jos sellaisen nauttii. Lukiessa voi hetkeksi unohtaa muut murheet.