Vuoden 2004 alussa silloinen Jussi Niinistön tuttu, nykyinen hyvä ystävä ja kollega, Timo Soini pyysi häntä mukaan politiikkaan, Perussuomalaisten riveihin.

– Tunsin Soinin SMP:n ajoilta 1990-luvun alusta, mutta tutustuin häneen paremmin ollessamme Suomalaisuuden liiton hallituksessa. En miettinyt kyllä-vastausta kovinkaan kauan.

Perussuomalaiset oli tuolloin vielä marginaalipuolue, vaikka 2003 oli saavutettu pieni vaalivoitto: kolme kansanedustajaa aiemman yhden sijaan.

– Kun liityin jäseneksi ja keväällä 2004 ryhdyin puolueen eurovaalikoordinaattorin hommiin, niin perussuomalaisten kannatus gallupeilla alkoi nollalla tai ykkösellä. Yritin osaltani tehdä työtä paremman tuloksen eteen. Täytyy rehellisesti myöntää, että meinasin lyödä hanskat tiskiin, kun EU-vaalien 2004 vaalitulos tuli ja näytti 0,5 prosenttia äänistä ja jopa Suomen kommunistinen puolue sai enemmän, 0,6 prosenttia äänistä. Ei siis todellakaan mennyt putkeen. EU-kriittisyys ei vielä tuolloin purrut. Harkitsin jopa eroanomuksen jättämistä työstäni. Eduskuntaryhmämme pitkäaikaisen puheenjohtajan Raimo Vistbackan lohduttavat sanat ”joskus kelkka liikkuu ja joskus se ei liiku” saivat minut kuitenkin pysymään tehtävässäni.

Poliittisen uransa varrella Niinistölle on ollut hyötyä historian opinnoista ja historiantutkijan koulutuksestaan. Suurien linjojen ja kehityskulkujen hahmottaminen on ensiarvoisen tärkeää poliitikoille, jotta ei olisi ainoastaan kiinni päivänpolitiikassa.

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteerinä toimiminen vuosina 2005–2011 oli opettavaista. Olin pitkään ryhmämme ainoa työntekijä, mutta silti meidän piti pitää samat ryhmäpuheenvuorot ja tehdä samoja toimenpiteitä kuin muutkin ryhmät, joilla oli enemmän työntekijöitä. Historia-alan koulutuksesta oli selkeästi hyötyä. Osasin katsoa, mikä on aivan välttämätöntä ja minkä voi jättää tekemättä. Jos kaiken olisin tehnyt, niin olisin tappanut itseni työllä. Priorisoimalla sain osaltani pidettyä puoluetta pinnalla.

 

Vuoden 2011 ”jytky-vaaleissa” Jussi Niinistö valittiin Arkadianmäelle ja myöhemmin puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi. Seuraavien vaalien keväällä 2015 jälkeen tie vei nykyiseen pestiin puolustusministeriksi. Kyse ei Niinistön mukaan ole kuitenkaan mistään johdonmukaisesta suunnitelmasta, koska poliittiseen toimintaan kuuluu epävarmuutta ja sattumaa.

– Politiikassa kannattaa ottaa se mitä annetaan ja olla tyytyväinen siihen mitä saa. Joka kerta kun olen poliittisella urallani edennyt, niin olen ajatellut olevani urani huipulla. Olen tyytyväinen siihen, että olen päässyt näin pitkälle.

Puolustusministerinä Niinistö hyödyntää humanistista taustaansa muun muassa muiden maiden kollegojen kanssa keskustellessa.

– Jos puhutaan vaikka Suomen ja Ruotsin mahdollisesta tulevaisuudesta maanpuolustuksen kannalta, niin väitän, että historiaperspektiivi on hyvä.