Takaisin

Juhani Lindholm

Antti Juhani Lindholm
16.3.1951, Helsinki

Humanististen tieteiden kandidaatti 1981, Helsingin yliopisto

Vapaa suomentaja, freelance-toimittaja
Eino Leinon Seuran puheenjohtaja 2008-
Lahden kansainvälinen kirjailijakokous ry:n varapuheenjohtaja 2009-
Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen (LIWRE) tapahtumajohtaja
Kirjastoapurahalautakunnan jäsen 2000–2011
Valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen 2013­–2014, varapuheenjohtaja 2015-
Opetustehtäviä Helsingin yliopistossa, Taideteollisessa korkeakoulussa ja kääntäjien mestarikursseilla

Palkintoja ja tunnustuksia
Otavan juhlavuoden kääntäjäpalkinto 1990
Yleisradion Kääntäjäkarhu-palkinto 2007
J.A. Hollon palkinto 2009
Kirjallisuuden valtionpalkinto 2009
Valtion ylimääräinen taiteilijaeläke 2013
Mikael Agricola -palkinto 2015
Pro Finlandia -mitali 2015

Kuva: Juhani Lindholmin kotiarkisto
Tekstit: Juhani Lindholm, Tero Juutilainen (toim.)

Yliopistossa elämää opiskelemassa

Kun syksyllä 1970 kirjoittauduin Helsingin yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä ja estetiikkaa (se oli juuri vaihtanut nimensä estetiikasta ja nykyiskansain kirjallisuudesta) sekä sanskritia ja vertailevaa indoeurooppalaista kielitiedettä, saavuin keskelle vallankumousta. Päärakennuksen savuisessa ja hälisevässä ruokalassa (tupakointi oli vielä sallittu koko kahvilassa) istui radikaaliryhmiä rintamerkkeineen suunnittelemassa opetuksen uudistamista ja koko yliopiston suistamista elitistiseltä jalustaltaan palvelemaan kansan syvien rivien yhteiskunnallisia ja sivistystarpeita. Pitkätukkaisia, parrakkaita tai viiksekkäitä ja virttyneisiin villapaitoihin, samettitakkeihin tai liehuviin kauhtanoihin ja farkkuihin sonnustautuneita nuoria miehiä sekä ”let it all hang out” -tyyliin pukeutuneita naisia tuijottelivat hämmästyksen ja väliin kauhunkin vallassa perinteiset opiskelijat, jotka koettivat sovitella lautasiaan pöydille monenmoisten lentolehtisten ja muiden painotuotteiden sekä kolhiintuneiden peltisten tuhkakuppien keskelle.

Vallankumousta ei tullut, mutta yhteiskunta ja yliopisto kyllä muuttuivat. Moni aktivisteista ja radikaaleista on edennyt tieteenalansa huipulle kansainvälisiin tehtäviin, professoreiksi, kansanedustajiksi ja jopa yritysmaailman johtopaikoille. Tutkintojärjestelmä uudistui. Muistan itsekin olleeni mukana filosofisten ja yhteiskuntatieteellisten tutkintojen uudistamistoimikunnan jossakin alajaoksessa pohtimassa taideaineiden tutkintorakennetta. Opintotukeen vaadittiin ja lopulta myös saatiin muutoksia (yhdessä vaiheessa vaadittiin tuhannen markan opintorahaa kaikille, ja sisäpiirin iskulause kuului: ”tonni käteen – känni toteen”). Laitoshallintoonkin saatiin opiskelijaedustus, monen myllerryksen ja takapakin saattelemana tosin. Yliopistohistorian alaviitteeksi jäänee se, kun Helsingin yliopiston päärakennuksen suuri juhlasali täysin organisoidusti ja ilmeisesti ensimmäistä kertaa laitoksen historiassa vallattiin 4. marraskuuta 1976 ja siellä pidettiin puheita läpi yön. Yliopiston johto teki viisaan valinnan eikä kutsunut poliisia tyhjentämään rakennusta, eivätkä valtaajatkaan asettuneet haittamaan yliopiston normaaleja toimintoja – vahtimestariparkojen työvuoroja tietysti lukuun ottamatta.

Opiskeluko? Elettiin aikaa, jolloin ”ikuinen opiskelija” oli vielä legitiimi käsite (”elinikäinen oppiminen” keksittiin myöhemmin). Etenkin humanistisilla ja valtiotieteellisillä aloilla opiskelu muodosti vain yhden osan ammattiin valmistumista – ammattiin, jota monissa tapauksissa ei ollut olemassakaan, ellei sitä itse luonut. Kaikenlaisesta näennäisesti tuottamattomasta touhuamisesta oli se hyöty, että opittiin elämää, ei koulua varten. Itse päädyin opiskelijajärjestöjen ja osakuntatoiminnan myötä aluksi journalismin saralle, olihan yksi aineistanikin tiedotusoppi. Taidehistoriaa ja Suomen historiaa apuna käyttäen sain ansiotöiden ohessa vähitellen aikaan humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon, ja rakkaus kirjallisuuteen vei minut lopulta varsinaisen elämäntyöni kääntämisen pariin. Vanhoja kalenterimerkintöjä selaillessani saatan harvakseltaan törmätä lakoniseen, mutta paljon puhuvaan lausahdukseen: ”Koko ilta kotona.”

 

Juhani Lindholmin kotiarkisto.​
Juhani Lindholmin kotiarkisto.​

 

Takaisin