Takaisin

Jouko Lindstedt

Jouko Sakari Lindstedt
15.7.1955, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1981, filosofian lisensiaatti 1983 ja filosofian tohtori 1985 (slaavilainen filologia), Helsingin yliopisto

Slaavilaisen filologian virkaatekevä professori 1985, vakinainen 1986-

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Tutkimusteemat: bulgarian ja makedonian kehitys Balkanin kielinä; esperanton alkuperä, spontaani muutos ja äidinkielistyminen kontaktikielenä; kielipolitiikka Balkanilla ja Euroopan Unionissa; muinaiskirkkoslaavi ja slaavien muinaisuus; eteläslaavilainen filologia; tempus, aspekti ja evidentiaalisuus. Mukana Helsinki Area & Language Studies -ryhmässä, joka on suuntautunut kielellisen monimuotoisuuden ja kielen ekologian tutkimukseen sekä kenttätyöhön pienten kielten puhujayhteisöissä.

Kuva: Valokuvaamo Helläkoski, Lahti
Tekstit: Jouko Lindstedt ja Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Yliopisto: organisaatio vai ajattelutapa?

Kun minut nimitettiin virkaani vuonna 1986, olin yliopiston nuorin professori. Yliopiston organisaatio on urani aikana muuttunut perin pohjin. Aikoinaan oppiaineiden esimiesten päätösvallassa oli lähinnä kynien ja paperin osto, jopa kirjoituskoneet täytyi erikseen anoa. Nykyään laitoksen johtaja vastaa monen miljoonan euron budjetista ja siitä, että kymmenille ja sadoille opettajille riittää palkkarahat. Tutkintojen ja tieteellisten julkaisujen määriä lasketaan ja tilastoidaan, ja laitokset, tiedekunnat ja kokonaiset yliopistot kilpailevat keskenään.

Yliopiston hallinto on aikanani myllerretty kahteen kertaan. Kollegiaalisen professorivallan sijalle tulivat ensin vaaleilla valitut hallintoelimet, joihin professorien lisäksi muut opettajat ja opiskelijat äänestivät edustajansa. Muutama vuosi sitten siirryttiin johtajajärjestelmään, jossa valta on keskitetty rehtorille, dekaaneille ja laitosjohtajille, vaikka he voivat tietysti harkintansa mukaan kuulla yliopistoyhteisön jäseniä.

Kilpailun ja organisaatiomuutosten takana paljon on kuitenkin pysynyt samana. Moni meistä yliopistolaisista tekee edelleen tutkimusta uuden löytämisen ilosta, emme vain saadaksemme pisteitä julkaistuista artikkeleista. Opetamme opiskelijoita, koska innostuneiden ja keskustelevien nuorten kanssa on hienoa työskennellä, vaikka he eivät aina valitsisi suorinta tutkintoon vievää tietä.

Läheskään kaikki muutokset yliopistossa eivät ole olleet pahasta. Esimerkiksi opetuksen ja ohjauksen laatu on noussut viime vuosikymmeninä huimasti. Mutta silti tunnen eläväni aikaa, jolloin yliopiston perusideaa pitää aina välillä puolustaa yliopiston omaa organisaatiota vastaan.

Takaisin